Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

EU pyytää asettamaan Puolalle sakkoja tuomioistuinkiistan vuoksi – Puola tulkitsee aggression osoitukseksi

Euroopan komissio on pyytänyt EU-tuomioistuinta (ECJ) asettamaan Puolalle päivittäisen sakon siihen asti, kunnes maa peruuttaa EU:n arvostelemat muutokset oikeusjärjestelmäänsä. Komission mielestä Puolan linjaukset uhkaavat maan oikeusjärjestelmän itsenäisyyttä.

Euroopan komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen toteaa komission tiedotteessa , että EU:n oikeusjärjestelmien on oltava riippumattomia ja oikeudenmukaisia. Puolan varaoikeusministeri Sebastian Kaleta puolestaan kutsui komission toimia aggressioksi ja lainvastaiseksi hyökkäykseksi.

EU:n tuomioistuin linjasi aiemmin tänä kesänä, että Puolan tuomareita koskevat kurinpitotoimet eivät ole yhteensopivia EU:n perussopimusten kanssa. Puola on perustanut tuomareiden toimintaa valvovan kurinpitoelimen, jonka jäsenet on valittu poliittisin perustein.

Muutoinkin EU:n kanssa lakiasioista kiistellyt Puolan konservatiivihallitus vastasi komissiolle elokuussa kirjeitse ja lupasi toimia. Tiistaina EU:n viranomaiset kuitenkin huomauttivat, että kurinpitotoimia on edelleen jatkettu.

Komissio ei ottanut kantaa siihen, minkä suuruisia sakkoja se vaatii.

Puolan euroskeptisen hallituksen on syytetty pyrkivän saamaan tuomarikunta täytettyä Laki ja oikeus -puolueen tukijoilla.