Interfax: Suomalaishävittäjät saattoivat venäläisiä pommikoneita Itämerellä

Puolustusvoimien tiedotuspäällikkö Max Arhippainen kertoo STT:lle Puolustusvoimien olevan tietoinen uutisesta, mutta tapahtumaa ei kiistetä tai vahvisteta. Handout-kuva vuodelta 2019. / ILMAVOIMAT HANDOUT / ILMAVOIMAT / LEHTIKUVA

STT

Suomalaishävittäjät saattoivat venäläisiä pommikoneita Itämeren yllä tiistaina, kertoo Venäjän puolustusministeriö venäläisen uutistoimisto Interfaxin mukaan.

Venäjän asevoimien mukaan kaksi Tu-160-pommikonetta lensivät suunnitellun ja säännöllisesti tehtävän lennon kansainvälisessä ilmatilassa, Interfax kertoo.

Puolustusvoimien tiedotuspäällikkö Max Arhippainen kertoo STT:lle Puolustusvoimien olevan tietoinen uutisesta, mutta tapahtumaa ei kiistetä tai vahvisteta.

– Puolustusvoimien operatiivista toimintaa ei kommentoida suuntaan eikä toiseen, Arhippainen sanoo.

Interfax kertoo, että Suomen hävittäjien lisäksi mukana oli ainakin Ruotsin, Tanskan ja Italian hävittäjiä. Italian hävittäjien kerrottiin olleen palveluksessa sotilasliitto Naton tukikohdassa Baltiassa.

Asiasta Suomessa kertoi aiemmin MTV:n uutiset .

Kommentoi

Palvelut

Ruokapaikka