Uutissuomalainen: Teollisuusliitto ei neuvottele uuden työnantajaliiton kanssa

Riku Aalto on Teollisuusliiton puheenjohtaja. Roni Rekomaa / LEHTIKUVA

Nina Törnudd / STT

Teollisuusliitto ei ole valmis neuvottelemaan Teknologiateollisuuden uuden työnantajaliiton kanssa, koska katsoo, ettei se ole vielä neuvottelukypsä. Asiasta kertoo Uutissuomalaiselle Teollisuusliiton puheenjohtaja Riku Aalto.

Teknologiateollisuuden työnantajat kertoi keskiviikkona, että sen riveihin on liittynyt 390 yritystä. Niiden palveluksessa työskentelee yli 84 000 ihmistä. Se on Aallon mukaan "aivan liian vähän", sillä kaikkiaan alan yrityksissä työskentelee noin 320 000 ihmistä.

Aalto sanoo, että henkilöstömäärän pitää olla merkittävästi suurempi, jotta neuvottelut voidaan käynnistää.

– Totta kai on pettymys, että tilanne on edelleen se, ettei neuvotteluja tämän toimialan kanssa päästä aloittamaan, Aalto sanoi haastattelussa.

Hänen mukaansa Teollisuusliitto on valmis neuvottelupöytään heti kun työnantajapuoli saa rivinsä suoraksi.

– Tämä on työnantajapuolen rakentama asetelma ja vastuu sen ratkaisemisesta on siellä puolella, Aalto sanoo.

Aallon mukaan alkaa näyttää siltä, ettei uutta sopimusta uuden neuvottelukumppanin kanssa saada kasaan marraskuun loppuun mennessä, jolloin Teollisuusliiton ja Teknologiateollisuuden valtakunnallinen työehtosopimus umpeutuu. Edessä häämöttää siis sopimukseton tila, hän toteaa.

Teollisuusliiton näkemyksen mukaan sopimuksettomassa tilassa voimaan astuu niin sanottu "jälkisuoja" eli työsuhteessa olevien työntekijöiden työehdot määräytyvät umpeutuneen sopimuksen mukaisesti. Teollisuusliitto on valmis hakemaan jälkisuoja-asiaan ratkaisua oikeusteitse, jos työnantajapuolella ei liiton jälkisuojatulkintaa hyväksytä.

Kommentoi

Palvelut

Ruokapaikka