Saksalaismediat: Suurin osa saksalaisista ei halua Laschetin johtavan tulevia hallitusneuvotteluja

Kumpikin kärkiehdokas on innokas muodostamaan hallituksen, mutta Laschetin tuki horjuu omissakin riveissä.

Suurin osa saksalaisista ei halua kristillisdemokraattipuolue CDU:n johtajan Armin Laschetin (kuvassa) johtavan tulevia hallitusneuvotteluja, selviää saksalaismedioiden julkaisemista kyselyistä. Ina Fassbender

STT

Suurin osa saksalaisista ei halua kristillisdemokraattipuolue CDU:n johtajan Armin Laschetin johtavan tulevia hallitusneuvotteluja, selviää saksalaismedioiden julkaisemista kyselyistä. Kyselyiden tuloksista kertoo esimerkiksi uutistoimisto DPA .

CDU ja sen sisarpuolue CSU ottivat vaaleissa karvaan tappion, sillä puolueen kannatus laski ennätysalhaalle noin 24 prosenttiin. Suurimman äänisaaliin vei demaripuolue SPD, jonka osuus oli 25,7 prosenttia.

Kristillisdemokraatit kärsivät murskatappion, sillä neljä vuotta sitten puolue sai lähes 33 prosentin ääniosuuden. Tappiosta tuli CDU/CSU:lle niiden historian huonoin vaalitulos.

Laschet ja SPD:n Olaf Scholz ovat molemmat ilmoittaneet haluavansa muodostaa koalitiohallituksen. Laschetia on kuitenkin enenevässä määrin painostettu luopumaan toiveistaan, ja myös hänen omasta puolueestaan on huomautettu, ettei vaalitulos anna hänelle mandaattia hallituksen muodostamiseen ja liittokansleriksi ryhtymiseen.

Myös johtoasema puolueessa kyseenalaistetaan

Augsburger Allgemeinen julkaiseman kyselyn mukaan yli 70 prosenttia saksalaisista pitää joko täysin tai melko vääränä sitä, että Laschet haluaa liittokansleriksi. 5 000 vastaajasta reilu viidennes oli Laschetin suunnitelmien kannalla. CDU/CSU:n kannattajista kyselyssä hieman yli puolet tukee Laschetia liittokansleriksi ja liki kolmannes vastustaa.

Bild-lehden julkaisemassa kyselyssä vain 13 prosenttia halusi Laschetista liittokanslerin. Noin puolet vastaajista oli sitä mieltä, ettei Laschetin pidä jäädä CDU:n johtoon.

ARD:n julkaisemassa kyselyssä 55 prosenttia saksalaisista kannattaa koalitiohallitusta, jossa ovat mukana Scholzin SPD, vihreät ja liberaalipuolue.

Vaalien tulos on niin tasainen, että hallitusneuvotteluista odotetaan vaikeita. Molemmat kärkiehdokkaat Angela Merkelin seuraajaksi vakuuttivat sunnuntaina ARD-televisiokanavan haastattelussa, että hallitus on muodostettu jouluun mennessä.

Kommentoi

Palvelut

Ruokapaikka