Fingrid nostaa kantaverkon siirtomaksuja kaksi prosenttia

Suomen kantaverkkoon kuuluu noin 14400 kilometriä voimajohtoja ja 120 sähköasemaa. Heikki Saukkomaa / LEHTIKUVA

STT

Suomen sähkönsiirron kantaverkkoa ylläpitävä Fingrid ilmoittaa nostavansa sähkönsiirron maksuja ensi vuodelle keskimäärin kaksi prosenttia. Taustalla on yhtiön mukaan markkinaehtoisten reservikustannusten nousu. Reserveillä ylläpidetään sähköjärjestelmän tuotannon ja kulutuksen tasapainoa.

Suomen kantaverkkoon kuuluu noin 14 400 kilometriä voimajohtoja ja 120 sähköasemaa. Noin 77 prosenttia Suomessa siirretystä sähköstä kulkee kantaverkon kautta.

Fingridin mukaan sen perimät siirtomaksut ovat viimeisimmän eurooppalaisen vertailun perusteella toiseksi edullisimmat noin 20 maan vertailuryhmässä. Yhtiö toteuttaa parhaillaan investointiohjelmaa, jolla varmennetaan sähkön siirtovarmuutta ja ylläpidetään Suomea yhtenä sähkön hinta-alueena.

Kommentoi

Palvelut

Ruokapaikka