Iranin entinen presidentti Abolhassan Banisadr kuoli maanpaossa Pariisissa

Iranin ex-presidentti Abolhassan Banisadrista otettu kuva vuodelta 1981. Lehtikuva / Dominique Faget

STT, AFP

Iranin entinen presidentti Abolhassan Banisadr on kuollut 88-vuotiaana Pariisissa. Banisadr valittiin äänivyöryllä maan ensimmäiseksi presidentiksi vuonna 1980, shaahin kukistumisen jälkeen. Sitä ennen hän oli ollut liki 20 vuotta maanpaossa Ranskassa. Hän palasi kotimaahansa 1979, samalla koneella kuin ajatolla Ruhollah Khomeini .

Banisadrin virkakausi jäi kuitenkin lyhyeksi, ja hänet syrjäytettiin parlamentin epäluottamuslauseella "poliittisen epäpätevyyden" perusteella jo seuraavana vuonna. Banisadr joutui riitoihin Khomeinin kanssa ja hänen asemaansa murensi myös Yhdysvaltojen suurlähetystön kaappaus, joka kiristi islamilaisen tasavallan välejä ulkomaailman kanssa.

Myöhemmin samana vuonna Banisadr pakeni salaa Ranskaan, jossa hän sai poliittisen turvapaikan.

Kommentoi

Mainos: Länsi-Savo

Monipuoliset digisisällöt koko kotiin

Palvelut

Ruokapaikka