Entiselle päätoimittajalle sakot kiihottamisesta kansanryhmää vastaan – kuvasi muslimeita halventavasti

STT

Päijät-Hämeen käräjäoikeus tuomitsi tiistaina Lahden Seudun Uutiset -ilmaisjakelulehden entisen päätoimittajan sakkoihin kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Mies tuomittiin 50 päiväsakkoon, joista kertyy hänen tuloillaan maksettavaa 700 euroa.

Tuomio annettiin lehdessä vuonna 2019 julkaistusta kirjoituksesta, jossa mies muun muassa kuvasi muslimimiehiä otuksiksi ja raakalaisiksi.

Oikeuden mukaan kirjoituksen panettelevat ja herjaavat lausumat ovat olleet omiaan herättämään suvaitsemattomuutta, halveksuntaa ja mahdollisesti jopa vihaa niiden kohteena olevaa kansanryhmää kohtaan. Ne ovat oikeuden mukaan siten vihapuhetta, mikä ei nauti sananvapauden suojaa.

Lisäksi hänet määrättiin poistamaan kirjoitus verkosta, jossa se oli käräjäoikeuden mukaan mahdollisesti yhä luettavissa.

Kommentoi

Mainos: Länsi-Savo

Monipuoliset digisisällöt koko kotiin

Palvelut

Ruokapaikka