Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Puoluebarometri: Tyytyväisyys Marinin hallitukseen on laskenut, mutta yhä enemmistö katsoo sen onnistuneen hyvin

Tyytyväisyys Sanna Marinin (sd.) hallitukseen on laskenut, mutta yli puolet vastaajista katsoo edelleen sen onnistuneen varsin hyvin tehtävissään. Tiedot käyvät ilmi tiistaina julkistetusta puoluebarometristä.

Kyselyn mukaan hallitus on toiminut hyvin 14 prosentin ja melko hyvin 38 prosentin mielestä. 19 prosenttia pitää sen toimintaa melko huonona, ja yhtä moni antaa hallitukselle huonon arvosanan.

Marinin hallituksen onnistumista on mitattu nyt neljästi. Tuore tulos on niistä heikoin. Toisaalta Marinin hallitukselle kuuluu neljä kovinta tulosta koko lokakuussa 1991 alkaneiden mittausten sarjassa, kertoo tutkimuksen toteuttanut Kantar TNS tiedotteessa.

Haastattelujen määrä oli 1 223, ja tulosten virhemarginaali on 2,8 prosenttiyksikköä suuntaansa.