JSN ja Päätoimittajien yhdistys: Helsingin Sanomien toimittajia koskevan oikeusprosessin tulee olla mahdollisimman avoin

Helsingin Sanomien toimittajia koskevan oikeusprosessin tulee olla mahdollisimman avoin, vaativat Julkisen sanan neuvosto (JSN) ja Päätoimittajien yhdistys kannanotoissaan .

Kolmea Helsingin Sanomien journalistia vastaan on päätetty nostaa syytteet turvallisuussalaisuuden paljastamisesta ja paljastamisen yrityksestä.

Helsingin Sanomat julkaisi joulukuussa 2017 Puolustusvoimien Viestikoekeskuksesta artikkelin, joka oli tarkoitettu juttusarjan aloitusosaksi. Jutussa kerrottiin Puolustusvoimien salaisen keskuksen toiminnasta, ja lähteenä käytettiin salaiseksi leimattuja asiakirjoja. Viestikoekeskuksesta oli aiemmin kerrottu vain vähän tietoa julkisuuteen. Keskuksen lisäksi juttu käsitteli laajemminkin sotilastiedustelua ja maanpuolustusta.

Syytteet paljastamisen yrityksestä johtuvat julkaistavaksi suunnitelluista, mutta julkaisematta jätetyistä artikkeleista.

JSN vaatii erityistä avoimuutta niistä perusteista, joiden nojalla pelkkä jutun julkaisemisen harkitseminen tai julkaisukuntoon saattaminen voisi olla rangaistavaa ilman, että juttua julkaistaan.

Päätoimittajien yhdistys kertoo olevansa JSN:n kanssa samalla kannalla. Päätoimittajien yhdistys painottaa erityistä avoimuutta julkaisemattomia juttuja koskeviin syytekohtiin oikeuskäsittelyssä.

– Kaikki journalistinen työ jutun lopulliseen julkaisuhetkeen asti on valmistelua, jossa voidaan päätyä myös ratkaisuun, ettei juttua julkaista. Siksi syyttäjän ratkaisu, että julkaisematta jäänyt juttu olisi rikoksen yritys, on päätoimittajien näkökulmasta vieras, yhdistyksen kannanotossa sanotaan.

Julkisen sanan neuvosto on erittäin huolestunut siitä mahdollisuudesta, että oikeudenkäynti saattaa johtaa sananvapauden rajoittamiseen perustein, jotka osin jäävät salaisiksi.

Yhteiskunnallisten intressien ja sananvapauden välillä jännite

JSN toteaa kannanotossaan, että sananvapaus on tärkeä oikeus demokraattisen yhteiskunnan toiminnan kannalta. Sananvapautta on kuitenkin rajoitettu muiden tärkeiden oikeuksien ja yhteiskunnallisten intressien vuoksi.

Päätoimittajien yhdistyksen kannanotossa sanotaan, että oikeudenkäynnin julkisuus ja lehdistönvapaus ovat keskeisiä kulmakiviä avoimessa demokraattisessa yhteiskunnassa. Yhdistys huomauttaa lisäksi, että vain julkisuus mahdollistaa faktojen perusteella käytävän yhteiskunnallisen keskustelun aiheesta.

JSN totesi vuonna 2018 kannanotossaan sananvapauden merkityksestä sekä Journalistin ohjeiden ja lain suhteista seuraavasti: ”Journalistin velvollisuutena on huolehtia yleisön tiedonsaantioikeuden toteutumisesta sekä yhteiskunnallisen vallankäytön läpinäkyvyydestä. Tämän vuoksi lehdistönvapaus on perusolemukseltaan jännitteisessä suhteessa yhteiskunnallisen vallankäytön kanssa.”

JSN:n mukaan nämä jännitteet ratkaistaan viime kädessä tuomioistuimessa, kuten nyt on käymässä.

STT:n vastaava päätoimittaja Minna Holopainen on Päätoimittajien yhdistyksen puheenjohtaja.

-----

Helsingin Sanomia julkaiseva Sanoma Media Finland on STT:n enemmistöomistaja.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Palvelut

Ruokapaikka