Taiteen akateemikko ja kirjailija Kirsi Kunnas on kuollut 96-vuotiaana. Asiasta kertoi STT:lle Kunnaksen perhepiiri.
Kunnas kuoli tänään maanantaina nukkuessaan kotonaan Ylöjärvellä. Kunnas olisi täyttänyt 97 vuotta joulukuussa.
Kunnas tunnettiin parhaiten lastenrunoistaan, muun muassa kokoelmista Tiitiäisen satupuu (1956) ja Tiitiäisen runolelu (2002). Hän kirjoitti myös aikuisille suunnattua lyriikkaa ja suomensi muun muassa Lewis Carollin ja Tove Janssonin teoksia.
– Hän halusi käyttää kieltä rohkeasti, leikkiä sillä ja ravistaa vanhoja rakenteita. Se on todellakin ravistanut kirjallista kenttää. Paitsi että hän on luonut uusia klassikoita, hän on myös vaikuttanut siihen, mitä meidän lasten- ja aikuistenkirjallisuus tällä hetkellä on, WSOY :n lasten- ja nuortenkirjallisuuden kustantaja Paula Halkola sanoo.
Viimeiset vuodet Kunnaksen kanssa työskennellyt Halkola kertoo, että Kunnaksen viimeisin ilmestynyt teos, viime vuonna julkaistu Tiitiäisen metsä oli kirjailijalle henkilökohtaisesti hyvin tärkeä.
– Siinä yhdistyi hänelle kaksi rakasta asiaa, luonto ja runous. Ne linkittyivät hänen elämässään hyvin vahvasti toisiinsa.
Kunnakselle myönnettiin taiteen akateemikon arvonimi vuonna 2009. Lisäksi hänelle on myönnetty Valtion kirjallisuuspalkinto (1957, 1975, 1980 ja 1987), Pro Finlandia -mitali (1973), Tampereen yliopiston humanististen tieteiden kunniatohtorin arvo (2000) sekä Väinö Linnan (2011) ja Aleksis Kiven palkinto (2012).
Myös Kunnaksen puoliso Jaakko Syrjä on tehnyt uraa kirjailijana. Pariskunnan kaksi poikaa tunnetaan Eppu Normaali -yhtyeen jäseninä.
Englanninkielisten lastenlorujen kääntäminen innoitti lastenrunouteen
Kunnas syntyi Helsingissä 14. joulukuuta 1924 kuvataiteilijaperheeseen.
Ylioppilaaksi valmistumisen jälkeen hän aloitti opinnot Taideakatemiassa ja sen jälkeen Helsingin yliopistossa, mutta päätyi lopulta WSOY:n kustannusvirkailijaksi vuonna 1947.
Samana vuonna hän aloitti runoilijanuraansa esikoisrunoteoksellaan Villiomenapuu, jossa näkyi varhaisen modernismin ja tulenkantajien lyyrisiä piirteitä sekä sodanjälkeisen sukupolven uuden etsimistä.
Kunnas kuitenkin ahdistui pian senaikaisen suomalaisen modernin runouden ilmapiiristä, jossa vaadittiin hänestä ääntä, jolla ei voinut ilmaista tunteita.
Innoituksen lastenrunouteen hän löysi englantilaisista lastenloruista, kun hän suomensi Hanhiemon iloisen lippaan (1954).
– Ne eivät olleet pelkästään lastenrunoja, vaan ne olivat aikoinaan myös poliittisia ja historiallisia kommentteja, kertoi Kunnas STT:n haastattelussa vuonna 2004.
1950-luvulta eteenpäin Kunnas uudisti suomalaista lastenrunoutta uusille sukupolville. Halkola sanoo, että Kunnas ei koskaan halunnut, että hänet leimattaisiin ainoastaan lastenrunoilijaksi, vaikka pitikin heitä erityisen tärkeänä yleisönä.
– Hän suhtautui todella vakavasti lapsiin kulttuurin kuluttajina, lukijoina ja koki sen hirveän tärkeänä, että lapsille on monipuolista runoutta, että lapsille luetaan ja että lapset kasvavat kieleen, Halkola sanoo.
Aikuisten lyriikkaan Kunnas palasi vielä 1980-luvulla kolmen runoteoksen verran.