Toisen koronarokoteannoksen kattavuus ei ole edelleenkään saavuttanut Suomessa 80 prosentin rajaa. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) kertoi tiistaina, että 12 vuotta täyttäneistä ja tätä vanhemmista on toisen rokoteannoksen saanut nyt 79,9 prosenttia.
Suomessa on tavoiteltu 80 prosentin rokotuskattavuutta toisen rokoteannoksen kohdalla.
Kaksi koronarokotteen annosta on nyt saanut Suomessa runsaat 3,9 miljoonaa ihmistä. Yhden koronarokotteen saaneita on puolestaan hieman yli 4,2 miljoonaa eli 86 prosenttia 12 vuotta täyttäneistä.
Suomessa on myös alettu antaa jo rokotteen kolmansia annoksia. Kolmannen annoksen on saanut tähän mennessä runsaat 108 000 ihmistä.
Koronakuolemia yhteensä y li 1 200
Suomessa on todettu vuorokaudessa yhdeksän uutta koronavirukseen liittyvää kuolemaa, THL ilmoitti tiistaina. Koronaan liittyvistä syistä on kuollut Suomessa nyt kaikkiaan 1 209 ihmistä koko pandemian aikana.
Uusia koronaviruksen tartuntoja raportoitiin THL:n mukaan vuorokaudessa 810. Tartuntamäärä on kasvanut selvästi kahden viime viikon aikana verrattuna edeltäneisiin kahteen viikkoon. Viimeisten 14 päivän aikana Suomessa on todettu liki 9 200 koronatartuntaa, mikä on lähes 1 800 enemmän kuin edeltäneellä kahden viikon jaksolla.
Koronatartuntojen ilmaantuvuusluku on Suomessa nyt runsaat 165 tartuntaa sataatuhatta asukasta kohden kahdessa viikossa.
Kahdesti rokotettuja koronapotilaita aiempaa enemmän Husin sairaaloissa
Viime viikolla Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirissä (Hus) sairaalahoitoon otetuista koronaviruspotilaista lähes puolet oli saanut kaksi rokoteannosta, kertoo Hus tiedotteessa. Suurimman osan tartunnoista aiheuttaa tällä hetkellä deltavariantti. Husin mukaan deltavariantin voimakkaan tartuttamiskyvyn takia kahden rokotuksen jälkeen ilmaantuvat tartunnat eli läpäisyinfektiot ovat lisääntyneet. Viime viikolla uusia koronaviruspotilaita otettiin hoitoon yhteensä 34.
– Läpäisyinfektioiden lisääntyminen johtuu nykyisestä epidemiatilanteesta, jossa virusta on paljon liikkeellä. Rokotteiden teho on hyvä, mutta se ei ole sata prosenttia, sanoo vt. toimitusjohtaja Markku Mäkijärvi Husista tiedotteessa.
Suurin osa kahdesti rokotetuista sairaalahoitoa tarvitsevista koronaviruspotilaista on hoidettu vuodeosastoilla. Husin teho-osastoilla on ollut vain yksittäisiä kahdesti rokotettuja potilaita, ja heillä tehohoidon tarpeeseen on vaikuttanut perussairaus.
– Husissa hoidossa olleista ja olevista kaksi kertaa rokotetuista potilaista suurin osa kuuluu johonkin koronavirustaudin riskiryhmään tai he ovat ikääntyneitä. Tiedossa on, että näillä ryhmillä rokotteen suoja on heikompi kuin perusterveillä työikäisillä ja nuorilla. Näille yli 60-vuotiaille ja sairautensa tai lääkehoitonsa takia riskiryhmiin kuuluville kolmannet rokoteannokset ovat tarpeelliset ja kaikkien, joille kolmatta rokotusta suositellaan, tulisi se ottaa nyt, sanoo Husin apulaisylilääkäri Eeva Ruotsalainen tiedotteessa.
12 vuotta täyttäneet voimakkaasti immuunipuutteiset henkilöt voivat saada kolmannen rokoteannoksen jo kahden kuukauden kuluttua toisesta rokoteannoksesta. Muille ryhmille kolmas rokote annetaan kuuden kuukauden kuluttua toisesta rokoteannoksesta.
Pääkaupunkiseudun koronakoordinaatioryhmä esittää tiukennuksia anniskeluaikoihin
Pääkaupunkiseudun koronakoordinaatioryhmä esittää valtioneuvostolle, että ravintolarajoituksia jatketaan marraskuun puolivälin jälkeen. Ryhmän mukaan ravintoloiden aukioloa pitäisi lisäksi rajata nykyistä enemmän ja anniskelu lopettaa aiemmin. Myös ruokaravintoloiden asiakaspaikkojen määrää tulisi tulevalla juhlakaudella vähentää ja aukioloaikoja lyhentää, koronakoordinaatioryhmä ilmoittaa tiedotteessa.
Taustalla on sairaalahoidon kasvanut tarve ja erikoissairaanhoidon lisääntynyt kuormitus pääkaupunkiseudulla. Koronakoordinaatioryhmä arvioi, että epidemian aaltoileva luonne, rokotuskattavuuden nousun hidastuminen sekä uhka sairaalakuormituksen voimakkaammasta noususta edellyttävät uusia kohdennettuja ja vaikutukseltaan tehokkaita rajoitustoimenpiteitä epidemian hillitsemiseksi.
Ravintolarajoitusten tulisi lähtökohtaisesti olla voimassa joulun yli, jotta niillä voidaan vaikuttaa epidemian aaltoiluun, ryhmä esittää. Ravintolat voivat vapautua rajoituksista edellyttämällä asiakkailtaan koronapassia.
Iltalehti: STM selvittää rokotevelvollisuuden mahdollisuutta
Sosiaali- ja terveysministeriössä (STM) selvitetään rokotevelvollisuuden mahdollisuutta useille eri ryhmille, kertoo Iltalehti .
STM:n kansliapäällikön Kirsi Varhilan mukaan ministeriössä selvitetään mahdollisuutta siihen, että ”joitain tarkasti rajattuja henkilöstöryhmiä” velvoitettaisiin määräaikaisesti koronarokotteen ottamiseen.
Varhilan mukaan mahdollista rokotevelvollisuutta selvitetään myös joidenkin sosiaali- ja terveysalan ulkopuolisten henkilöstöryhmien kohdalla.
– Ryhmiä on useita sekä sote-alan sisällä että ulkopuolella, Varhila sanoi Iltalehdelle.
– Tarkempaan määrittelyyn tässä vaiheessa ei ole syytä mennä, Varhila jatkoi.
Rokoteselvittelyn lisäksi STM valmistautuu Varhilan mukaan esittämään tartuntatautilain määräaikaisten pykälien jatkamista pitkälle ensi kevääseen
----------------------
Juttua on korjattu klo 17.08 : THL ilmoitti kyseisen yhdeksän kuolemantapauksen määrästä tiistaina eli tänään, ei eilen.