IL: Nuori mies kävi todella lyhyellä Venäjän-matkalla – kalliiksi tuli

Parikkalan rajanylityspaikka näytti tältä keväällä 2020. Mika Strandén
Tommi Salo

Tommi Salo

Nuoren miehen piipahdus Venäjän puolella tuli kalliiksi. Iltalehti kertoo, että Etelä-Karjalan käräjäoikeus tuomitsi nuoren helsinkiläisen valtiorajarikoksesta 20 päiväsakkoon.

Maksettavaa miehelle kertyy 540 euroa. Lisäksi tuomitun tulee maksaa valtiolle 80 euron rikosuhrimaksu.

Iltalehden mukaan 20-vuotias mies oli viime elokuussa kävellyt suljettuna olleella Parikkalan tilapäisellä rajanylityspaikalla rajalinjan yli Venäjän puoleiselle valvontarakennukselle ja sitten takaisin Suomen puolelle. Hän siis piipahti 10–15 metriä Venäjän puolella.

Miehen kävelyretki taltioitui valvontakameroihin ja päätyi rikostutkintaan. Nuori mies sai syytteen valtionrajarikoksesta. Oikeuteen hän ei saapunut, mutta hänet tuomittiin poissaolevana.

Iltalehden mukaan mies oli kertonut esitutkinnassa, että oli ollut kavereidensa kanssa matkalla. He olivat tehneet pienen sivupoikkeaman ajoreitiltä, sillä he olivat halunneet käydä katsomassa rajaa.

Kun porukka saapui rajanylityspaikalle, vastaaja oli päättänyt mennä käymään Venäjän puolella. Nuori mies väitti, ettei ollut etukäteen tiennyt rajan ylittämisen olevan suljetulla rajanylityspaikalla kiellettyä. Kieltomerkit hän oli kertomansa mukaan kuitenkin nähnyt.

Käräjätuomio ei ole vielä lainvoimainen.

Kommentoi

Palvelut

Ruokapaikka