Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

CNN antoi potkut pitkäaikaiselle ankkurilleen Chris Cuomolle tämän isoveljen ahdisteluskandaalin vuoksi

Yhdysvaltalainen uutiskanava CNN on antanut potkut pitkäaikaiselle uutisankkurilleen Chris Cuomolle hänen isoveljensä New Yorkin ex-kuvernöörin Andrew Cuomon ahdisteluskandaaliin liittyen. Uutiskanava kertoo asiasta Twitterissä viestintään tarkoitetulla tilillä.

Julkisuuteen on noussut tällä viikolla asiakirjoja, joiden mukaan Chris Cuomo olisi antanut poliitikkoveljelleen neuvoja, mikä ei ole ollut uutiskanavan mieleen. Cuomo hyllytettiin aiemmin tällä viikolla ja uutiskanavan palkkaama lakifirma on selvittänyt ankkurin toimia. Tviitin mukaan tutkinta jatkuu.

– Selvityksen aikana päivänvaloon on noussut uusia tietoja, CNN kertoi lauantaina Twitterissä.

Cuomon irtisanomista käsittelevän CNN :n jutun mukaan uutiskanavan edustaja ei suostunut antamaan tarkempia tietoja esiin nousseista uusista tiedoista. Asiaa tuntevan lähteen mukaan lakifirma kertoi löydöksistään perjantaina ja päätös irtisanomisesta tehtiin lauantaina.

Ankkuri aikoi käyttää suhteitaan veljensä auttamiseksi

Kuvernööri-Cuomon toimia tutkineen oikeusministerin kanslian tällä viikolla julkaisemista tekstiviesteistä kävi ilmi, että nuorempi Cuomo oli ollut yhteydessä veljensä avustajiin ja aikonut käyttää hyödyksi mediasuhteitaan auttaakseen myrskyn silmään joutunutta Andrew Cuomoa.

Uutiskanavan edustaja kertoi tiistaina, että julkisuudessa esillä olleet asiakirjat herättävät kysymyksiä. Uutiskanavalla ei edustajansa mukaan ollut tietoa asiakirjoista ennen niiden julkaisemista.

Uutistoimisto AFP:n mukaan CNN:n toimittaja Brian Stelter luki lauantaina lähetyksessä tekstiviestin, jossa Chris Cuomo kommentoi irtisanomistaan.

– En halua, että aikani CNN:llä päättyy näin, mutta olen jo kertonut teille miksi ja miten autoin veljeäni, 51-vuotias Cuomo kirjoitti.

Lisäksi Cuomo painotti lähtönsä olevan pettymys ja kiitteli iltaohjelmansa taustajoukkoja.

"Jos voin auttaa veljeäni, teen niin"

Nuorempi Cuomo on puhunut aiemminkin avoimesti hänen ja isoveljensä keskinäisen suhteen lujuudesta.

– Jos voin auttaa veljeäni, teen niin. Jos hän haluaa minun kuuntelevan, minä kuuntelen. Jos hän haluaa minun antavan mielipiteeni johonkin, minä yritän, hän kertoi tutkijoille heinäkuussa, kun he olivat kysyneet Cuomolta hänen veljelleen antamista neuvoista.

Veljeksistä vanhempi jätti kuvernöörin pestinsä pian sen jälkeen, kun häneen kohdistuneita syytöksiä tutkinut New Yorkin osavaltion oikeusministeri Letitia James julkaisi asiasta raportin, jonka mukaan Cuomo oli ahdistellut seksuaalisesti ainakin 11:tä naista.

Lokakuussa Andrew Cuomoa vastaan nostettiin syyte seksuaalirikoksesta. Cuomon syytetään asettaneen väkisin kätensä naispuolisen uhrinsa paidan alle sekä koskeneen tämän sukupuolielimiä tai muita intiimiosia.

63-vuotias demokraatti jätti tehtävänsä elokuussa kesken kolmannen kuvernöörikautensa.