Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Yön uutiskooste | Joka kolmannella korkeakouluopiskelijalla ahdistuksen ja masennuksen oireita, Etelä-Afrikan presidentillä Cyril Ramaphosalla todettu koronatartunta

Joka kolmannella korkeakouluopiskelijalla on ahdistuksen ja masennuksen oireita, kertoo tuore tutkimus

Joka kolmas korkeakouluopiskelija kärsii ahdistuksen ja masennuksen oireista. Opiskelijoilla psyykkisiä oireita ja kuormittuneisuutta näkyi suhteessa enemmän kuin koko aikuisväestössä, kertovat tuoreet tutkimustulokset.

Opiskelevilla naisilla sekä todettu masennus että todettu ahdistuneisuushäiriö olivat yleisempiä kuin miehillä. Myös naisten riski sairastua syömishäiriöön oli kolminkertainen miehiin verrattuna.

Korkeakouluopiskelijoiden terveys- ja hyvinvointitutkimuksen (KOTT) tekivät Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) ja Kela yhdessä helmi–maaliskuussa 2021.

Käräjäoikeudessa kuullaan ylitarkastajaa, jonka kanssa tehty sopimus johti VTV:n ex-pääjohtajan Tytti Yli-Viikarin syytteeseen

Helsingin käräjäoikeudessa on määrä kuulla tänään Valtiontalouden tarkastusviraston (VTV) entistä ylitarkastajaa, jonka kanssa tehty sopimus virkasuhteen päättymisestä johti virkarikosoikeudenkäyntiin. Sopimuksella ylitarkastajalle maksettiin kaksi vuotta palkkaa ilman työvelvoitetta ennen eläkkeelle jäämistä.

Käräjäoikeudessa ovat syytteessä VTV:n entinen pääjohtaja Tytti Yli-Viikari ja sopimuksen tekoaikaan hallintojohtajana toiminut Mikko Koiranen . Molempia syytetään törkeästä virka-aseman väärinkäyttämisestä.

Yli-Viikarin ja Koirasen mukaan mikään taho ei kertonut neuvoteltaessa sopimuksesta, että se voisi olla lainvastainen.

Tänään vietetään Lucian päivää

Tänään vietetään Lucian päivää.

Katoliseen perinteeseen kuuluvaa Lucian muistopäivää vietetään nykyään Suomessa erityisesti ruotsinkielisessä kulttuurissa valon ja ilon juhlana.

Monissa kouluissa ja päiväkodeissa on myös omia Lucia-juhliaan, ja eri kaupungeissa valitaan omia Lucioita.

Tämän vuoden Suomen Lucia on Maarianhaminasta kotoisin oleva Tilde Polviander .

Hänet kruunataan Helsingin tuomiokirkossa alkuillasta, mutta perinteinen kaupungin keskustaa halkova kulkue on koronan vuoksi peruttu.

EU-maiden ulkoministerit kokoustavat Brysselissä - aiheina muun muassa Ukraina ja Valko-Venäjä

EU:n ulkoministerit kokoontuvat Brysselissä tänään. Suomea kokouksessa edustaa valtiosihteeri Johanna Sumuvuori.

Ulkoasiainneuvoston ajankohtaisina aiheina ovat esillä muun muassa Ukraina ja Valko-Venäjä. Neuvoston pääaiheita ovat EU:n ja Afrikan suhteet, Keski-Aasia ja Venezuela.

Epävirallisessa lounastapaamisessa ulkoministerit tapaavat Qatarin varapääministerinä ja ulkoministerinä toimivan Sheikh Mohammed bin Abdulrahman Al-Thanin.

Etelä-Afrikan presidentillä Cyril Ramaphosalla on todettu koronatartunta

Etelä-Afrikan presidentillä Cyril Ramaphosalla on todettu koronavirustartunta. Presidentin tartunta varmistettiin sunnuntaina, ja presidentinkanslian mukaan hän saa hoitoa lieviin oireisiin. Ramaphosa on täysin rokotettu.

Hän oli aiemmin päivällä osallistunut entisen presidentin F. W. de Klerkin muistotilaisuuteen Kapkaupungissa. Ramaphosa pysyy toistaiseksi eristyksissä Kapkaupungissa, ja hänen tehtävänsä on siirretty varapresidentti David Mabuzalle seuraavaksi viikoksi.

Koronaviruksen uusi omikronmuunnos havaittiin viime kuussa Etelä-Afrikassa. (Lähde: AFP)

Juuse Saros torjui Nashvillelle nollapelin New York Rangersia vastaan

Jääkiekon NHL:ssä Nashville Predators on vienyt 1–0-vierasvoiton New York Rangersista. Nashvillen maalilla nollapelin varmisti suomalaisvahti Juuse Saros , joka torjui ottelussa yhteensä 32 laukausta.

Pelin ainoassa maalissa onnistui Philip Tomasino , joka löi kiekon verkkoon toisen erän alussa.

Suomalaishyökkääjät Mikael Granlund ja Eeli Tolvanen eivät yltäneet tehopisteille, vaikka peliminuutteja kertyi kummallekin noin 18.

New York Rangersin suomalaisedustus Kaapo Kakko oli jäällä reilut 12 minuuttia.

Sanna Nuutinen lunasti paikkansa golfin naisten ykköskiertueella

Sanna Nuutinen varmisti Suomen aikaa myöhään sunnuntaina pelioikeuden golfin naisten johtavalle ammattilaiskiertueelle LPGA:lle.

Nuutinen päätyi kahdeksan kierroksen karsintafinaalissa yhteistulokseen yhdeksän lyöntiä alle parin. Hän sijoittui Yhdysvaltain Dothanissa päättyneessä karsinnassa jaetulle 22. sijalle. Tulos piti Nuutisen selvästi rajan paremmalla puolella, sillä LPGA-kiertueen pelioikeuteen riitti tulos –4.

Karsinnan paras oli Etelä-Korean Na Rin An tuloksella –33.

Suomalaisista LPGA-kiertueella pelaa tällä hetkellä Matilda Castren . Häntä ennen kiertueella on pelannut suomalaisista vain Minea Blomqvist-Kakko .

Korjattu NHL-sähkettä: Saros torjui 32, ei 31 laukausta.