Mika Salminen THL:n joulunviettosuosituksissa: Koronarokotteen ottamista voi ajatella "joululahjana niin muille kuin itselle"

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos on viime joulun tapaan julkaissut suosituksia joulukuun juhlien viettoon. THL:n mukaan yksin ei kannata jäädä, mutta joulunvietossa olisi hyvä kuunnella ikääntyneiden ja muiden riskiryhmiin kuuluvien toiveita.

– Vaikka tautia on tänäkin jouluna paljon liikkeellä, turvanamme ovat jo koronarokotteet, ja onneksi suuri osa ihmistä on jo rokotettu kahdella annoksella. Jos rokotetta ei tähän mennessä ole käynyt hakemassa, kannattaa se vielä tehdä – ja ajatella sitä vaikkapa joululahjana niin muille kuin itselle, THL:n johtaja Mika Salminen sanoo laitoksen nettisivuilla.

Jos haluaa varmistua siitä, ettei kanna koronavirusta oireettomana mukanaan, voi tehdä myös kotitestin. Kotitestistä saatu positiivinen tulos tulee THL:n mukaan varmistaa terveydenhuollossa tehtävällä PCR-testillä.

Joulun ajan ostosruuhkia kannattaa mahdollisuuksien mukaan välttää ja vähintää käyttää kasvomaskia ja huolehtia hyvästä käsihygieniasta.

Viime vuonna THL julkaisi joulunvietto-ohjeet 2. joulukuuta, nyt 17. joulukuuta.

Vuosi sitten suositeltiin joulun viettämistä alle kymmenen henkilön voimin. Nyt THL huomauttaa, että "epidemian leviämisvaiheessa olevilla alueilla voi olla voimassa esimerkiksi rajoituksia yksityistilaisuuksien osallistujamääriin".

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Palvelut

Ruokapaikka