Meiran paahtimo syttyi uudelleen palamaan

Tulipalon havaittiin syttyneen uudelleen Meiran kahvipaahtimon jälkiraivauksen yhteydessä, pelastuslaitos kertoi Twitterissä.

– Tulipalo on pureutunut betonirakenteiseen välipohjaan ja sammutustyöt jatkuvat kiivaana edelleen. Tilanne ei ole saatu vielä stabiloitua, pelastuslaitos kirjotti illalla kahdeksan jälkeen.

Helsingissä tuhonneen palon aineellisen vahinkojen määrä oli auki vielä tiistai-iltana. Meira kuitenkin antoi arvion, jonka mukaan kahvin ja mausteen toimitukset vähittäiskauppaan jatkunevat vielä ennen joulua.

Meiran toimitusjohtaja Raimo Sinisalo kertoi STT:lle, että yhtiön edustajat eivät ole vielä päässeet tarkistamaan kahvin tuotantotilaa. Palovahingon taloudellista suuruutta on Sinisalon mukaan vielä mahdoton sanoa. Myöskään töiden mahdollista jatkamisajankohtaa tuotantotiloissa hän ei vielä osannut arvioida.

– Vakuutukset korvaavat myös työntekijöiden palkkoja, jos he eivät pääse jatkamaan työskentelyä, Sinisalo sanoi.

Pelastuslaitos sai tulipalosta hälytyksen Aleksis Kiven kadulle maanantaina aamukymmenen jälkeen.

Mainos: Länsi-Savo

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Palvelut

Ruokapaikka