Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Yön uutiskooste | Pääministeri Marin: Ravintolat joutuvat jouluaatosta lähtien lopettamaan anniskelun kello 21, sisärajavalvonta palautetaan rajoille 28. joulukuuta, Israel alkaa tarjota neljättä koronarokoteannosta osalle väestöstään

Lue koosteesta tärkeimmät uutiset aamuksi.

Pääministeri Marin: Ravintolat joutuvat jouluaatosta lähtien lopettamaan anniskelun kello 21

Pääministeri Sanna Marin (sd.) kertoi hallituksen koronaneuvottelujen päätyttyä Säätytalon edustalla noin kello 23 medialle, että hallitus on päättänyt merkittävistä rajoitustoimien kokonaisuudesta. Esimerkiksi ravintolat menevät jo jouluaattona kiinni kello 22, jolloin anniskelu päättyy kello 21. Näiden aikojen jälkeen edes koronapassilla ei ole mahdollista pitää ravintoloita auki eikä anniskella.

Joulukuun 28. päivästä lähtien anniskeluravintoloiden aukiolo päättyy jo kello 18 ja asiakaspaikkamäärä on puolet sallitusta. Ruokaravintolat saavat olla auki kello 20:een. Ne voivat ottaa asiakkaiksi 75 prosenttia maksimiasiakasmäärästä.

Sisärajavalvonta palautetaan rajoille 28. joulukuuta - matkailijoilta vaaditaan negatiivinen koronatestitodistus

Sisärajavalvonta palautetaan rajoille 28. joulukuuta niin, että negatiivista koronatestitodistusta tarvitaan myös sisärajojen ja Schengen-rajojen osalta, pääministeri Sanna Marin (sd.) kertoi myöhään tiistaina.

Lisäksi kerrottiin, että perusopetus ja toinen aste pysyvät lähiopetuksessa. Sen sijaan korkeakouluille suositellaan siirtymistä etäopiskeluun silloin kun lähiopiskelu ei ole välttämätöntä.

Marinin mukaan matalan riskin toiminnot kuten tilaisuudet, joissa on määritellyt istumapaikat olisi edelleen mahdollista pitää käynnissä koronapassilla. Sama koskee myös esimerkiksi museoita.

Hallitus kertoo keskiviikkona tarkemmin päätösten sisällöstä, Marin kertoi.

Ravintolajätti NoHo Partners lomauttaa lähes koko Suomen henkilökuntansa ja aloittaa yt-neuvottelut

Suomen suurin ravintola-alan yritys NoHo Partners lomauttaa lähes koko Suomen henkilöstönsä eli noin 1 250 ihmistä, yhtiö kertoo.

Lisäksi yritys aloittaa uudet yhteistoimintaneuvottelut sopeuttaakseen toimintaansa kiristyviin ravintolarajoituksiin. Neuvottelut alkavat 3. tammikuuta, ja niiden arvioidaan kestävän noin kaksi viikkoa.

Yhtiön mukaan se joutuu sulkemaan valtaosan ravintoloistaan. Lomautukset ovat toistaiseksi voimassa olevia.

NoHon ravintoloihin kuuluvat muun muassa Friends & Brgrs -ketju, Hanko Sushi -ketju, Elite ja Savoy.

Suomen ehdokas Hytti nro 6 on edennyt Oscar-kisassa - valittiin 15 elokuvan joukkoon

Juho Kuosmasen ohjaama Hytti nro 6 on valittu viidentoista elokuvan joukkoon kisaamaan ei-englanninkielisen elokuvan Oscar-palkinnosta, kerrotaan Oscareiden verkkosivuilla.

Elokuva perustuu Rosa Liksomin samannimiseen Finlandia-palkittuun romaaniin, ja se kertoo suomalaisen opiskelijan ja venäläisen kaivosmiehen kohtaamisesta junamatkalla.

Kategorian lopulliset viisi ehdokasta ilmoitetaan helmikuussa. Oscar-palkinnot on määrä jakaa maaliskuussa.

Joulun menoliikenteen odotetaan näkyvän pääteillä jo keskiviikkona

Joulun menoliikenne alkaa näkyä pääteillä iltapäivästä, arvioi Fintrafficin tieliikennekeskus tiedotteessa. Vilkkainta liikenne on torstaina aatonaattona puolestapäivästä alkuiltaan saakka. Pohjoisessa Suomessa huipputuntien ennakoidaan jatkuvan myöhempääkin.

Vilkasliikenteisimmillä tieosuuksilla valtateillä 4, 5 ja 9 voi Fintrafficin mukaan esiintyä ajoittaista jonoutumista ja ajonopeuksien laskua.

Poliisi kehottaa tiedotteessa autoilijoita seuraamaan sääennusteita ja sovittamaan liikkeellelähdöt niiden mukaan. Poliisi kertoo valvovansa koko maassa muun muassa ajonopeuksia, ohituksia ja rattijuopumuksia.

Israel alkaa tarjota neljättä koronarokoteannosta osalle väestöstään

Israelissa aletaan tarjota neljättä koronarokoteannosta muun muassa yli 60-vuotiaille ja terveydenhoitoalalla työskenteleville ihmisille, kertoo maan pääministeri Naftali Bennett. Tarkoituksena on hidastaa koronaviruksen omikronmuunnoksen leviämistä.

Hallinnon lehdistöedustajan mukaan Israel on maailman ensimmäinen neljättä rokoteannosta tarjoava valtio.

Israel on asettanut myös muun muassa matkustusrajoituksia viruksen leviämisen estämiseksi.

Israelissa arvioidaan olevan reilut 1 000 vahvistettua tai erittäin todennäköistä omikrontapausta. (Lähde: AFP)

Nketiahin hattutemppu lennätti Arsenalin liigacupin välieriin

Jalkapallojoukkue Arsenal voitti tiistaina Sunderlandin maalein 5–1 Englannin liigacupin puolivälierässä. Arsenalin Edward Nketiahin hattutemppu vei joukkueen välieriin.

Ensimmäinen puoliaika päättyi 2–1-lukemiin. Nketiah teki ensimmäisen maalinsa 17. minuutilla. Seuraavan kerran hän heilutti Sunderlandin verkkoa 49. ja 58. minuutilla.

Muita välieriä pelataan keskiviikkona. (Lähde: AFP)