Pääministeri Sanna Marin (sd.) kertoo joulutervehdyksessään, että hän haluaa uskoa parempien aikojen olevan edessä.
– Kuluneet kaksi vuotta ovat vaatineet meiltä kärsivällisyyttä, mukautumista ja joustamista. Moni on menettänyt läheisensä tai ollut huolissaan omasta tai perheenjäsenen terveydestä, Marin kirjoittaa.
Hän muistuttaa, että rokotteet ovat tuoneet turvaa ja ovat edelleen tärkein ja tehokkain keino pandemian torjumiseksi.
– Toivon, että kaikilla on jouluna aikaa pysähtyä edes hetkeksi ja nauttia joulun juhlasta. Kukin omia perinteitään noudattaen tai uusia luoden. Itse odotan eniten rauhallista yhdessäoloa perheeni ja läheisteni kanssa, Marin sanoo.
– Joulu on tilaisuus levätä, ojentaa auttava käsi, muistella mennyttä ja miettiä tulevaa. Yhdessä selviämme mistä tahansa.