Venäjä läimäisi kymmenien miljoonien eurojen sakot Googlelle ja Facebookin omistavalle Metalle – toistaiseksi suurimmat teknologiajättien sakot Venäjällä

Venäläinen tuomioistuin antoi tänään 7,2 miljardin ruplan eli noin 86 miljoonan euron sakot teknologiayhtiö Googlelle . Syynä päätökselle oli se, ettei Google ollut suostunut poistamaan Venäjällä laitonta materiaalia.

Myöhemmin päivällä tuomioistuin määräsi myös Facebookina aiemmin tunnetulle Metalle 1,9 miljardin ruplan eli noin 23 miljoonan euron suuruiset sakot vastaavin perustein.

Suuret verkkotoimijat Google, Facebook, Twitter ja Tiktok ovat saaneet viime aikoina useita sakkoja Venäjällä sen vuoksi, että ne tuomioistuinten mukaan yrittävät vaikuttaa maan sisäisiin asioihin eivätkä moderoi sisältöään tarpeeksi.

Googlen ja Metan saamat sakot ovat toistaiseksi suurimpia, jotka Venäjä on teknologiajäteille läimäissyt. Aiemmat sakot ovat olleet suurimmillaan muutamia kymmeniä miljoonia ruplia eli satojatuhansia euroja.

Uutistoimisto Interfaxin mukaan Googlen saaman sakon suuruus laskettiin yhtiön vuosittaisten tulojen perusteella.

Teknologiayhtiöitä on myös painostettu muun muassa poistamaan sovelluskaupoistaan protestiäänestämiseen vinkkejä antanut sovellus kesän lopulla järjestettyjen parlamenttivaalien aikoihin. Uutistoimisto AFP:n lähteiden mukaan Venäjän hallinto uhkasi tuolloin Googlea rikossyytteillä ja sen Venäjällä toimivien työntekijöiden vangitsemisilla.

Venäjä tiukentaa otettaan verkosta

Venäjällä valtio on viime vuosina tiukentanut otettaan verkkoympäristöstä. Perusteina käytetään usein nuorten suojelua haitallisilta verkkosisällöiltä ja ääriliikkeiden vastaista taistelua.

Venäjä on esimerkiksi estänyt pääsyn useille verkkosivuille, jotka eivät ole suostuneet venäläisviranomaisten vaatimuksiin. Tällaisia sivustoja ovat muun muassa videopalvelu Dailymotion ja verkostoitumissivusto Linkedin.

Venäjä on myös estänyt useiden suosittujen VPN-palvelujen toiminnan. VPN-palveluiden (virtual private network) käyttäjä voi piilottaa todellisen IP-osoitteensa ja sijaintitietonsa internetissä ja siten kiertää valtiollista sensuuria verkossa.

Venäjällä on aiemmin myös vahvistettu laki, joka vaatii maassa myytyihin uusiin älypuhelimiin ja tietokoneisiin valmiiksi asennettuja venäläisiä sovelluksia.

Venäjän tavoitteeksi on katsottu rakentaa maahan itsevaltaisesti johdettu versio internetistä, joka olisi poliittisesti Kremlin ohjattavissa mutta ei kuitenkaan yhtä eristetty muusta maailmasta kuin Kiinan mallinen palomuurein aidattu kansallinen verkko.

Mainos: Länsi-Savo

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Palvelut

Ruokapaikka