Tapaninpäivänä joulun paluuliikenne on tyypillisesti vilkkaimmillaan, kerrotaan Fintrafficin tieliikennekeskuksesta. Huonon ajokelin varoitus on voimassa Varsinais-Suomessa ja Pohjanmaalla.
Eniten liikennettä arvioidaan sunnuntaina olevan keskipäivän ja iltakahdeksan välillä. Liikenne on vilkkainta suuria kaupunkeja kohti.
– Se on normaalia paluuliikennettä, kun on oltu maalla ja sukuloimassa, tieliikennekeskuksesta todettiin lauantaina.
Ilmatieteen laitoksen päivystävän meteorologin mukaan joulun voimakkaat lumikuurot rauhoittuvat tapaniksi. Huonon ajokelin varoitukset ovat voimassa iltapäivälle asti.
– Ei täysin poutaa voi luvata, mutta ei enää samanlaista tykitystä, sanoi meteorologi Eerik Saarikalle joulupäivän iltana.
Pohjois-Karjalan pakkasvaroitus jatkuu sunnuntaina, mutta lisääntyvä pilvisyys hillitsee pakkasia jossain vaiheessa päivää.
Vähiten pakkanen paukkuu tapanina lounaisessa saaristossa. Lämpötilat ovat edelleen pakkasen puolella koko Suomessa.
Fintrafficin tieliikennekeskus ennakoi jo ennen joulunpyhiä, että paluuliikenne on vilkkaimmillaan tapaninpäivänä. Joulunajan arkipyhien puuttumisen vuoksi liikenne ajoittuu tänä vuonna lyhyelle aikavälille.
Joulupäivänä lauantaina iltayhdeksältä ajokelivaroitukset olivat voimassa laajalti läntisessä Suomessa. Ajokelivaroituksia oli voimassa Ahvenanmaalla, Varsinais-Suomessa, Satakunnassa, Pirkanmaalla, Keski-Suomessa, Etelä-Pohjanmaalla, Pohjanmaalla ja Keski-Pohjanmaalla. Erityisen kehnosta ajokelistä varoitettiin Varsinais-Suomessa ja Pohjanmaalla.
Vaasassa hanki kasvoi korkeutta jouluna
Vaasan seudulla satoi jouluaattona ja joulupäivänä voimakkaasti lunta. Joulun sateet keskittyivät rannikon tuntumaan. Saarikallen mukaan Vaasaan satoi parissa vuorokaudessa noin 35 senttiä lunta. Lauantai-iltana hangen korkeus oli noin 60 senttiä.
– Siitä hanki tuppaa painumaan eli tiivistyy pari seuraavaa päivää, jos ei lisää lunta sada.
Keskellä joulupäivää Ilmatieteen laitos tviittasi , että Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan rannikolla oli joulupäivänäkin pyryttänyt lunta. Turun Artukaisissa puolestaan oli tuolloin kertynyt päivän aikana jo 23 senttiä uutta lunta.
Ilomantsissa pakkanen on yltänyt 31,4 miinusasteeseen
Lounais-Suomen poliisi kertoi lauantaina Twitterissä , että paikoin hyvinkin sankka lumisade oli tehnyt ajo-olosuhteista erittäin vaikeat. Poliisi kehotti pysyttelemään kotona ja antamaan aurauskalustolle ja joulupäivänä töihin lähtevälle miehistölle tilaa ja aikaa.
– Joulun henkeen kuuluu rauhoittuminen kotona läheisten kanssa. Se palvelee nyt tätäkin tarkoitusta, kirjoitti poliisi.
Ilmatieteen laitos oli antanut Pohjois-Karjalaan pakkasvaroituksen. Ilmatieteen laitoksen mukaan kovimmat pakkaslukemat on mitattu aikaisin tänä aamuna Tohmajärvellä ja noin yhdentoista aikaan Ilomantsissa. Tohmajärven Kemiessä mitattiin 31,5 miinusastetta ja Ilomantsin Mekrijärvellä 31,4 astetta.
Meteorologi Iiris Viljamaan mukaan kyseessä ovat tämän talven kovimmat lukemat kyseisillä sääasemilla.
Pohjois-Karjalassa pakkasen ei ennusteta kiristyvän entisestään.