Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Joulun paluuliikenne sujunut tavanomaisessa talvikelissä hyvin

Joulun paluuliikenne kulki tapaninpäivänä hyvin ja ruuhkitta, liikenteenohjausyhtiö Fintraffic kuvaili Twitterissä illalla kuuden jälkeen.

Paluuliikenteen ennakoitiin olevan vilkkaimmillaan kello 12:n ja kello 20:n välillä. Joulunajan arkipyhien puuttumisen vuoksi paluuliikenne ajoittui tänä vuonna pääosin tapaninpäivälle. Maanantaina monet palaavat jälleen töihin.

Suuressa osassa maata takaisin kaupunkikeskuksiin suunnattiin tavanomaisessa talvikelissä.

Ilmatieteen laitos on antanut varoituksen huonosta ajokelistä Varsinais-Suomeen, Satakuntaan, Pohjanmaalle ja Keski-Pohjanmaalle. Näissä maakunnissa ajokeli on huono lumisateen, pöllyävän lumen ja polanteisten teiden vuoksi. Varoitukset ovat voimassa ainakin iltakymmeneen saakka.

Ilmatieteen laitoksen mukaan kylmä talvisää jatkuu koko maassa, ja kevyttä pakkaslunta sataa lähinnä länsirannikon tuntumassa.

Lämpötilat ovat enimmäkseen 8–20 miinusasteessa. Selkeillä alueilla pakkasta voi olla 20–25 astetta.

Kymenlaakson ja Etelä-Karjalan maakunnissa oli aiemmin voimassa pakkasvaroitus.