Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Yön uutiskooste | Koronan kotitestien saatavuuspulaa yritetään helpottaa, Presidentti Joe Biden: Yhdysvallat liittolaisineen vastaa päättäväisesti, jos Venäjä hyökkää Ukrainaan

Koronan kotitestien saatavuuspulaa yritetään helpottaa

Koronaviruksen antigeenitestit eli kaupoissa myytävät kotitestit menevät kuin kuumille kiville, mutta niiden saatavuus on paikoin huonoa.

Tällä viikolla pitäisi selvitä, millä aikataululla kotitestien saatavuuspulaa saadaan helpotettua. Antigeenitestejä maahantuovan Pamark Groupin toimitusjohtajan Minna Åman-Toivion mukaan kotitestejä on tulossa Suomeen miljoonia.

Kotitestit vapautettiin vuoden alusta arvonlisäverosta, minkä odotetaan kasvattavan testien kysyntää entisestään.

Homo- ja bi-miehillä on pienempi itsemurhariski suvaitsevissa maissa

Homo- ja biseksuaalisten miesten itsemurhariski on selvästi pienempi homoseksuaalisuuden hyväksyvissä kuin tuomitsevissa maissa, kertoo tuore tutkimus. Suomi kuuluu vertailun suvaitsevimpiin maihin.

Homo- ja bi-miesten masennuksen ja itsemurhan riski myös laskee merkittävästi, kun he muuttavat vähemmistömyönteiseen maahan. Riskin vähentyminen näkyy varsinkin viiden vuoden jälkeen.

Tutkimuksen julkaisi American Psychological Association. Aineistona käytettyyn kyselyyn osallistui yli satatuhatta miestä.

Yhdysvaltain Biden Ukrainan Zelenskyille: Yhdysvallat liittolaisineen vastaa päättäväisesti, jos Venäjä hyökkää Ukrainaan

Yhdysvaltain presidentti Joe Biden on sanonut ukrainalaiskollegalleen Volodymyr Zelenskyille , että Yhdysvallat liittolaisineen tulee vastaamaan päättäväisesti, jos Venäjä hyökkää Ukrainaan, kertoo Valkoinen talo. Presidentit keskustelivat puhelimitse sunnuntaina.

Valkoisen talon lehdistösihteeri Jen Psaki avasi puhelun sisältöä ja sanoi, että Biden ilmaisi tukensa diplomaattisille ponnisteluille.

Biden keskusteli aiemmin viikolla puhelimessa Venäjän presidentti Vladimir Putinin kanssa. (Lähde: AFP)

Sudanin pääministeri ilmoitti eroavansa

Koillis-Afrikassa sijaitsevan Sudanin pääministeri Abdalla Hamdok kertoi sunnuntaina televisiopuheessaan eroavansa tehtävistään. Maan armeija syrjäytti Hamdokin lokakuussa tehtävistään, mutta palautti hänet vajaan kuukauden kotiarestin jälkeen valtaan.

Sudanissa on ollut lukuisia mielenosoituksia maan armeijaa vastaan Hamdokin syrjäyttämisen jälkeen, ja protestit ovat jatkuneet myös Hamdokin palattua valtaan.

Sudanissa järjestettiin torstaina jälleen mielenosoituksia, joissa armeija surmasi ainakin neljä osallistujaa. Lokakuun vallankaappauksen jälkeisissä protesteissa on kuollut paikallisen lääkärijärjestön mukaan ainakin 57 ihmistä. (Lähde: AFP)

Hollannissa otettu kiinni kymmeniä ihmisiä koronamielenosoituksessa

Tuhannet mielensoittajat kokoontuivat sunnuntaina Hollannin pääkaupungissa Amsterdamissa vastustamaan koronarajoituksia. Mielenosoittajat ja poliisit ottivat yhteen, ja 30 ihmistä otettiin kiinni.

Viranomaiset olivat aiemmin kieltäneet mielenosoituksen. Siitä huolimatta protestoijat kokoontuivat yhdelle kaupungin merkittävimmistä aukioista.

Poliisin mukaan neljä poliisia loukkaantui. Paikallismedian mukaan kaksi mielenosoittajaa sai vammoja.

Hollannin pääministeri ilmoitti viikkoa ennen joulua koronasulusta, jonka on tarkoitus kestää tammikuun puoliväliin. (Lähde: AFP)

Suomen naiset ja Iivo Niskanen hiihtävät Tour de Skin kärkisijoista

Maastohiihdon Tour de Ski -kiertueen viimeinen kolmannes alkaa tänään Italian Val di Fiemmessä perinteisen hiihtotavan yhteislähdöin. Naisten 10 kilometrin kilpailu alkaa kello 13.40 Suomen aikaa ja miesten 15 kilometriä kello 15.50.

Kerttu Niskanen on naisten kiertueen kokonaistilanteessa toisena 34 sekunnin päässä kärkipaikkaa hallussaan pitävästä Venäjän Natalia Neprjajevasta .

Krista Pärmäkoski on seitsemäntenä, Johanna Matintalo yhdeksäntenä ja Anne Kyllönen sijalla 15.

Iivo Niskanen jatkaa miesten kilpailusarjaa kuudennelta sijalta.

Kuuden kilpailun kiertue päättyy huomenna.

Mikko Rantanen syötti Coloradon voittomaalin ja sinetöi loppunumerot

Jääkiekon NHL:ssä Colorado Avalanche voitti Anaheim Ducksin kotikaukalossaan maalein 4–2. Colorado toipui Anaheimin 2–0-johdosta.

Coloradon takaa-ajoa oli käynnistämässä suomalaishyökkääjä Mikko Rantanen , joka ensin alusti Devon Toewsin 1–2-kavennuksen. Päätöserässä Rantanen syötti ensin Logan O'Connorin 3–2-voittomaalin ja sinetöi loppunumerot 4–2 tyhjään maaliin Nathan MacKinnonin alustuksesta.

Rantanen on alkukauden 25 ottelussa kerännyt tehot 15+18. Rantanen on sarjan toiseksi tehokkain suomalainen Carolina Hurricanesin Sebastian Ahon jälkeen, joka on tehnyt 28 ottelussa pisteet 15+19.

Cleveland voittoon Indianasta - Markkanen heitti 12 pistettä

Koripallon NBA:ssa Lauri Markkasen edustama Cleveland Cavaliers on voittanut Indiana Pacersin pistein 108–104. Ottelun ensimmäinen neljännes päättyi tasalukemissa, mutta clevelandilaiset pääsivät ohi toisella neljänneksellä ja pitivät kiinni kunkin jakson päätteeksi johdostaan.

Markkanen heitti ottelussa 12 pistettä ja otti kuusi levypalloa. Avauskokoonpanossa ollut suomalainen sai peliaikaa yli 33 minuuttia.

Ottelun tehokkain oli Indianan liettualainen Domantas Sabonis , joka nappasi 32 pistettä. Cavaliersin pistemies oli Evan Mobley 24 pisteellä.