Tammikuun sää näyttää vuoristoradalta, arvioi meteorologi – kylmää, lauhaa, paukkupakkasia ja sateita

Tammikuussa Suomeen on luvassa vaihtelevaa säätä, kertoo Foreca. Euroopan keskipitkien sääennusteiden keskuksen kuukausiennusteen mukaan Suomen säässä vuorottelevat keskimääräistä lämpimämmät ja keskimääräistä kylmemmät jaksot.

– Tammikuun jatko näyttää aikamoiselta vuoristoradalta. Nyt alkuun on kylmää, sitten lämpenee föhn-tuulen mukana, sen jälkeen voi tulla uusi radikaalikin kylmeneminen paukkupakkasineen. Loppukuussa sää näyttää jälleen lauhtuvan, toteaa meteorologi Markus Mäntykannas Forecan blogissa.

Mäntykannaksen mukaan alkavan viikon sää on erittäin vaihteleva. Ennusteen mukaan viikko alkaa kylmässä pakkassäässä, lauhtuu viikon keskivaiheilla ja kylmenee uudestaan viikon lopussa.

Kuukausiennusteen mukaan alkavan viikon keskilämpötila on Lapissa ja paikoin Länsi-Suomessa 1–3 astetta keskimääräistä lämpimämpi, muualla maassa ollaan lähellä keskimääräisiä lukemia.

– Pohjoisempana Suomessakin lämpötila voisi käydä ajoittain plussan puolella, Mäntykannas sanoo blogissa.

17. tammikuuta alkavan viikon keskilämpötila on kuukausiennusteen mukaan Suomessa laajalti 0–3 astetta keskimääräistä kylmempi ja sademäärä on lähellä tavanomaista.

– Suomi on kuukausiennusteen kartoilla sinisenä merkkinä tavanomaista kylmemmästä säästä, samoin Välimeri. Tämä viittaa siihen, että pohjoisesta purkautuisi meille kylmempää ilmaa. Kylmää ilmaa näyttää virtaavan myös hyvin pitkälle Etelä-Eurooppaan ja aina Afrikkaan saakka, Mäntykannas sanoo Forecan blogissa.

24. tammikuuta alkavalla viikolla Suomeen voi päästä jälleen enemmän lämpöä lännestä, arvioi Forecan Mäntykannas. Luvassa voi siis olla tavanomaista lämpimämpi viikko. Sademäärä on kuitenkin lähellä keskimääräistä.

31. tammikuuta alkavalla viikolla Mäntykankaan näkyy viitteitä siitä, että edessä olisi pitkäkestoisempi lauha jakso. Lisäksi on odotettavissa tavanomaista enemmän sateita.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Palvelut

Ruokapaikka