Turun Pernon kaksoismurhasta syytetylle miehelle tuomio tänään – sanoo olleensa syyntakeeton

Varsinais-Suomen käräjäoikeus antaa tänään tuomionsa Turun Pernon kaksoismurhasta syytetylle miehelle.

Syyttäjä vaatii kolmikymppiselle miehelle elinkautista vankeusrangaistusta kahdesta murhasta ja kolmesta murhan yrityksestä viime vuoden pääsiäisenä. Veriteossa saivat surmansa miehen kaveri ja miehelle ennalta tuntematon, kaverin kanssa samassa kerrostalossa ollut nainen.

Syytetty sanoo olleensa tapahtuma-aikaan syyntakeeton. Hänelle tehtiin esitutkinnan aikana mielentilatutkimus, jonka tulokseen käräjäoikeus ottaa kantaa tuomiossaan.

Kaveri pääsi ensin pakenemaan

Syyttäjän haastehakemuksen mukaan veritekoon johtaneet tapahtumat saivat alkunsa, kun syytetty riitautui kaverinsa kanssa bensarahoista. Riidan päätteeksi mies otti haulikon ja lähti ajamaan kotoaan Lohjalta Turun Pernoon, jossa kaveri asui.

Haastehakemuksen mukaan syytetty oli varustautunut matkaan yksipiippuisella haulikolla, lähes 20 patruunalla ja puukolla. Hän oli tapahtuma-aikaan myös useiden huumausaineiden vaikutuksen alaisena.

Pernoon päästyään syytetty otti haulikon, meni kaverinsa asuinrapun luo ja laittoi tälle viestin, että on alhaalla. Mies ilmoitti tulevansa alas.

Kun mies astui ulos porraskäytävästä, syytetty ampui tätä kohti, mutta laukaus osui talon seinään. Mies pääsi pakenemaan asuntoonsa kolmannessa kerroksessa ja soittamaan hätäkeskukseen.

Sivulliset kuulivat laukaukset, nainen kuoli

Toisessa asunnossa olleet sivulliset nainen ja mies havahtuivat laukaukseen. Nainen meni kerrostalon alaovelle, jolloin syytetty ampui tätä päähän, haastehakemuksessa sanotaan. Nainen kuoli välittömästi.

Naisen seurassa ollut mies kävi syytetyn kimppuun. Tappelun aikana syytetty iski miestä puukolla eri puolille vartaloa, syyttäjä sanoi.

Haastehakemuksen mukaan syytetty oli jo ladannut haulikkonsa ja tähdännyt sillä miestä, mutta hälytysajoneuvot kuullessaan päättikin jatkaa ensisijaista suunnitelmaansa, eli kaverinsa ja muiden tämän asunnossa olleiden tappamista.

Syyttäjän mukaan syytetty ampui asunnon ovea kunnes pääsi sisälle. Hän käski kaveriaan lopettamaan puhelun hätäkeskukseen ja laskemaan tämän kädessä olleen ilmakiväärin. Sitten hän syyttäjän mukaan ampui kaveriaan päähän. Uhri kuoli välittömästi. Syytetty ampui miestä vielä toistamiseen päähän lähietäisyydeltä, syyttäjä sanoi.

Syyttäjän mukaan syytetty ryhtyi tämän jälkeen etsimään muita asunnossa olleita, mutta ei löytänyt asuntoon piiloutuneita miestä ja naista. Poliisi otti syytetyn kiinni, kun tämä palasi autolleen.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Palvelut

Ruokapaikka