Uusien hävittäjien ensimmäiset hankintasopimukset on allekirjoitettu, kertoo puolustusministeriö tiedotteessaan.
Suomen hävittäjäpäätös eli yhdysvaltalaisen Lockheed Martinin F-35:n valinta julkistettiin joulukuussa. Hankintaan kuuluu 64 konetta ja tarvittava aseistus ja muut järjestelmät.
Ne valittiin Suomen nykyisten Hornet-hävittäjien seuraajiksi. Puolustusministeriön mukaan hankinta on arvoltaan noin 8,4 miljardia euroa.
Hävittäjien hankinta tapahtuu Yhdysvaltain hallinnon puolustustarvikevientiä koskevan menettelyn mukaisesti, eli hankintakokonaisuuksista laaditaan tarjous- ja hyväksyntäasiakirjat, jotka allekirjoitettuina muodostavat hankintasopimuksen. Puolustusvoimien logistiikkalaitoksen johtaja, insinöörikenraalimajuri Kari Renko allekirjoitti hankintasopimuksen tänään Tampereella.
Hankintasopimukset käsittävät 64:n F-35-monitoimihävittäjän toimitukset vuosina 2025–2030, koneiden moottorit sekä käyttöön ja ylläpitoon tarvittavia huoltovälineitä, järjestelmiä, varaosia, vaihtolaitteita, koulutuslaitteita ja palveluita. Sopimuksiin sisältyy myös Puolustusvoimien lentävän ja lentoteknisen henkilöstön koulutus.
Teollinen yhteistyö tuo Suomeen työpaikkoja
Puolustusministeri Antti Kaikkonen (kesk.) allekirjoitti teollisen yhteistyön sopimuksen tänään Helsingissä. Sopimus solmittiin hävittäjävalmistaja Lockheed Martinin ja Raytheon Technologies -konserniin kuuluvan moottorivalmistaja Pratt & Whitneyn kanssa.
Hävittäjähankintaan liittyvä teollisen yhteistyön velvoite perustui puolustusministerin huhtikuussa 2018 tekemään päätökseen, jonka mukaan teollisen yhteistyön arvon tulee olla vähintään 30 prosenttia toteutuvasta sopimushinnasta.
Puolustusministeriön tiedotteen mukaan teollisen yhteistyön arvioitu suora kotimainen työllisyysvaikutus on 4 500 henkilötyövuotta ja välillinen 1 500 henkilötyövuotta.