Iltalehti uutisoi, että sen saamien tietojen mukaan noin kolmekymmentä Kelalle tarkoitettua puhelua ohjautui tavalliselle kansalaiselle perjantaina iltapäivällä. Palveluyksikön johtaja Pirjo Myyry Kelan yhteyskeskuksesta vahvisti asian lehdelle.
Tapahtumien taustalla on Kelan käyttämän OC-puhelinpalvelujärjestelmässä ilmennyt vika, joka aiheuttui järjestelmän kaatumisen. Kelalla on olemassa varaohjausjärjestelmä, joka tämän jälkeen otettiin käyttöön. Siihen näppäiltiin manuaalisesti virheellinen numero.
– Tässähän tämä yksityishenkilö toimi sillä tavalla hienosti, että hän otti yhteyttä Kelaan. Kymmenen minuutin kuluttua siitä, kun tämä yhteydenotto tuli, asia oli korjattu, Myyry kertoi Iltalehdelle.
– Olen ollut tässä tehtävässä 15 vuotta, ja tällainen virhe sattui ensimmäisen kerran. Kaikkea voi sattua, hän harmitteli.
Kela käsittelee asiaa nyt mahdollisena tietoturvaloukkauksena, sillä osa yksityishenkilöille soittaneista ehti kertoa yksityisistä asioistaan.
– Kelassa on jo lähdetty käsittelemään henkilötietoihin kohdistuvana tietoturvapoikkeamana, Myyry kertoi Iltalehdelle.