Sveitsiläispankki Credit Suissen väitetään säilyttäneen vuosikymmeniä kymmenien miljardien eurojen edestä rikollista ja hämäräperäistä rahaa, selviää 47 median yhteenliittymän tekemästä tutkimuksesta . Tutkimus perustuu pankin sisäpiiriläisen luovuttamaan aineistoon saksalaiselle Süddeutsche Zeitung -lehdelle.
Kyseessä on laajin sveitsiläispankkiin liittyvä tietovuoto.
Tietovuotoaineistossa on kymmenien tuhansien pankkitilien tiedot 1940-luvulta aina 2010-luvun lopulle saakka. Tutkimusten perusteella sveitsiläispankki olisi rikkonut kansainvälisiä pankkisääntöjä, kun se säilytti vakavaan rikollisuuteen viittaavia varoja tileillä.
Yksi tutkimusta tehneistä 47 mediasta on brittiläinen lehti Gua rdian . Lehden mukaan tilit ovat kuuluneet tahoille, joiden väitetään syyllistyneen kidutukseen, huumeiden salakuljetukseen, rahanpesuun, korruptioon ja muihin vakaviin rikoksiin.
Tutkimuksissa mukana ollut New York Times kertoo, että satojen miljoonien dollarien tilien haltijoiden joukossa olivat myös Jordanian kuningas Abdullah sekä Egyptin entisen presidentin Hosni Mubarakin kaksi poikaa, Alaa ja Gamal.
Tilien haltijat pääasiassa Euroopan ulkopuolelta
Credit Suisse kiistää väitteet. Se sanoo, että nyt esiintuodut asiat ovat pääosin vanhoja ja osa niistä ajoittuu 1940-luvulle asti. Lisäksi pankki katsoo, että nyt esiintuodut asiat perustuvat osittain vaillinaiseen, epätarkkaan ja valikoivasti kontekstista irrotettuun tietoon, mikä on johtanut tarkoitushakuiseen tulkintaan pankin liiketoiminnasta.
Lisäksi pankki ilmoittaa, että noin 90 prosenttia näistä tileistä oli suljettu – tai niitä oltiin sulkemassa – ennen kuin media lähestyi pankkia. Se sanoo, että yli 60 prosenttia tileistä oli suljettu jo ennen vuotta 2015.
Guardianin mukaan vuodetuilla tileillä oli talletuksia yli 88 miljardia euroa. Tilien haltijat ovat pääasiassa Afrikasta, Lähi-idästä, Aasiasta ja Etelä-Amerikasta. Erityisen suuria keskittymiä löytyy Venezuelasta, Ukrainasta, Egyptistä ja Thaimaasta, joissa korruptio on laajaa ja politiikan ja talouden eliitit ovat ohjanneet rahojaan ulkomaille.
Yksi Thaimaasta käsin avatuista tileistä kuului Guardianin mukaan ruotsalaiselle Stefan Sederholmille, joka sai pitää rahansa pankissa vuoteen 2013, vaikka hänet oli jo 2011 tuomittu elinkautiseen ihmiskaupasta Filippiineillä.
Asiakaslistalta löytyy myös muun muassa Kazakstanin nykyinen presidentti Kasym-Zhomart Tokajev, joka perheineen siirteli miljoonia dollareita Credit Suissen tileille vuodesta 1998 asti.
Credit Suisse on Sveitsin toiseksi suurin rahalaitos UBS -pankin jälkeen. Aiemmin tässä kuussa Credit Suissea vastaan nostettiin syytteet rahanpesusta, koska pankin epäillään osallistuneen Bulgarian mafian kokaiinikauppatienestien pesemiseen.