Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Helposti muistettava hääpäivä on suomalaisten mieleen – 22.02.2022 synnytti hääbuumin

Tiistaista 22.02.2022 on tulossa jopa vuoden suosituin päivä siviilivihkimisissä, kertoo Digi- ja väestötietovirasto tiedotteessaan. Virasto vihkii avioon tiistaina yhteensä 386 paria.

Viraston kaikki vihkiajat on varattu Helsingistä Kittilään. Useilla pienilläkin paikkakunnilla vihkimisiä tehdään tiistaina urakalla.

– Talviaikaan vihimme tyypillisesti noin 200 paria koko viikossa, siksi vihkimäärät ovat todella poikkeuksellisia nyt 22. helmikuuta. Tämänhetkisen varauskalenterimme mukaan päivästä tulee koko vuoden suosituin vihkipäivä, johtaja Ari Torkkel kertoo tiedotteessa.

Esimerkiksi Helsingissä vihitään 43, Kuopiossa 24, Joensuussa 18 ja Raahessa 13 paria.

Erikoisten päivämäärien suosio näkyy myös kirkoissa

Erikoisten päivämäärien suosio on huomattu myös seurakunnissa, kertoo Kirkkohallituksen asiantuntija Henna Ahlfors STT:lle.

– Tällaiset kivat, erikoiset ja ehkä helposti muistettavat päivämäärät ovat nostaneet suosiotaan.

Suomen evankelis-luterilainen kirkko järjestää tiistaina Hääyö-nimisen tapahtuman useissa seurakunnissa ympäri maan. Matalan kynnyksen tapahtumassa on mahdollista vihkiä tai siunata avioliitto sekä uusia vihkivalat.

Esimerkiksi Kallion kirkko varattiin nopeasti täyteen tiistai-illalle, ja Saariselän kappelissa vihittäväksi ilmoittautui 9 paria.

Tapahtuman perusidea Ahlforsin mukaan on, että osallistujat saavat mahdollisen vaivattomat mutta tunnelmalliset häät.

– Monet pitävät myös siitä, että päivämäärän jakaa muiden kanssa ja siellä on sellaista rakkauden tunnelmaa.

Tapahtumassa voidaan vihkiä tiistaina parit, jotka kuuluvat kirkkoon ja ovat käyneet rippikoulun. Lisäksi vihkipari tarvitsee viimeistään viikkoa ennen vihkimistä pyydetyn avioliiton esteiden tutkinnan. Seurakunta voi tarvittaessa järjestää vihkimiseen edellytettävät kaksi todistajaa.

Hääyö-tapahtuma kiinnostaa Ahlforsin mukaan erityisesti vanhempia vihkipareja sekä pareja, jotka ovat olleet jo pitkään yhdessä.

Myös joulukuun 22. päivä voi nousta suosituksi hääpäiväksi

Siviilivihkimisiä tehdään yleensä eniten perjantaipäivinä heinä-elokuussa. Digi- ja väestötietoviraston Torkkelin mukaan huominen supertiistai ylittää suosiossaan jopa mainitut kesäperjantait. Kesällä siviilivihkimisen haluaa viikossa parhaimmillaan noin 300 paria.

– Vihkijän näkökulmasta kiireinen päivä on hyvä uutinen. Jokainen vihkiminen on ainutlaatuinen hetkensä, jossa on ilo saada olla mukana, Torkkel sanoo.

Vuoden seuraavat suositut vihkipäivät ovat juuri kesäkuukausien perjantaipäiviä, esimerkiksi pääkaupungissa muutama perjantai on jo täyteen varattu.

Loppuvuodesta on kuitenkin vielä eräs päivämäärä, joka voi saada aikaan liikehdintää häitä suunnittelevien joukossa: 22. joulukuuta 2022.