Australian itärannikolla jo viikon jatkuneissa tulvissa on kuollut ainakin 20 ihmistä. Kahden kadoksissa olleen ihmisen ruumiit löydettiin vedestä Sydneyssä tänään. Kymmeniätuhansia kaupungin asukkaita on määrätty evakkoon tulvavesien noustessa toista viikkoa jatkuvien rankkojen sateiden myötä.
Australian kansallisen sääpalvelun mukaan seuraavat kaksi vuorokautta ovat Sydneyssä erittäin vaikeita. Tulvavaroitus on voimassa lisäksi koko Uuden Etelä-Walesin osavaltion 2 000 kilometriä pitkällä rannikolla.
Pelastusviranomaiset vertaavat tulvan aiheuttamien tuhojen mittakaavaa jo samalla seudulla aiempina vuosina raivonneisiin maastopaloihin. Samoin kuin tuolloin, teitä ja sähköjä on katkennut ja muuta infrastruktuuria tuhoutunut.
– Tämä on hyvin suurelta osin läpimärkä vastine "mustan kesän" maastopaloille, hätäviranomaisten tiedottaja Phil Campbell sanoi.
Australia on saanut kokea ilmastonmuutoksen rajuja seurauksia aiempaa vakavimpien maastopalojen ja tulvien lisäksi pahoina kuivuuskausina.