Sota Ukrainassa puhuttaa Mieli ry:n Kriisipuhelimessa – järkyttää kaikenikäisten perusturvallisuutta

Sota Ukrainassa puhuttaa Kriisipuhelimessa ja järkyttää kaikenikäisten perusturvallisuutta, kertoo Mieli Suomen Mielenterveys ry tiedotteessaan.

Mieli ry:n Kriisipuhelimessa on käyty tähän mennessä yli 400 keskustelua, joissa soiton syy on ollut Venäjän hyökkäys Ukrainaan. Eniten soittoja tuli hyökkäyksen jälkeisenä perjantaina.

Soittajat ovat ilmaisseet huolta muun muassa sodan leviämisestä Suomeen, minkä lisäksi pelkoa ovat herättäneet uhat maailmansodasta ja ydinsodasta. Puheluissa on pohdittu myös konkreettisia asioita, muun muassa väestönsuojien riittävyyttä.

Yksittäisissä puheluissa on myös nostettu esiin huoli läheisistä Ukrainassa ja Venäjällä.

– Ihmisten perusturvallisuus on järkkynyt. Ukrainan tilanne mainitaan lähes jokaisessa puhelussa, vaikka puhelut liittyisivät henkilökohtaiseen kriisiin, Kriisipuhelintoiminnan päällikkö Susanna Winter sanoo tiedotteessa.

Tämän vuoden helmikuussa Mieli ry:n Kriisipuhelimeen tuli yli 33 000 soittoa, enemmän kuin koskaan aikaisemmin.

Vanhimmat soittajat ovat olleet yli 90-vuotiaita, mutta tilanne on puhuttanut tasaisesti kaikissa ikäryhmissä.

Sota huolettanut myös nuoria

Tiedotteen mukaan Venäjän sota Ukrainassa ja sen tuoma ahdistus on heikentänyt toimintakykyä tai pahentanut mielenterveyden ongelmia. Osalla ahdistus on johtanut myös sairauslomiin.

Winterin mukaan moni soittaja on sanonut puhelun päätteeksi, että soiton myötä tuli parempi olo.

Kriisipuhelimen lisäksi Ukrainasta on keskusteltu myös 12–29-vuotiaille tarkoitetussa Sekasin-chatissa. Alustalla on käyty edellisten kahden viikon aikana yli 170 Ukrainaan liittyvää keskustelua.

Verkkoyhteisö Sekasin Gamingin Ukrainaa käsittelevälle kanavalle on tullut Venäjän hyökkäyksen jälkeen yhteensä 8 400 viestiä.

Erityisesti tilanne on puhuttanut 20–24-vuotiaita nuoria aikuisia.

– Kahden koronavuoden jälkeen alkoi kriisi, joka tulee vielä enemmän iholle. Tällaisessa tilanteessa nuorten maailma voi näyttää aika toivottomalta, Sekasin Kollektiivin toiminnanjohtaja Satu Raappana sanoo Mieli ry:n tiedotteessa.

Päivystystä lisätty Ukrainan sodan vuoksi

Sekä Kriisipuhelimen että Sekasin-chatin päivystystä on vahvistettu Ukrainan sodan vuoksi.

– Mieli ry:ssä valmistaudutaan siihen, että jatkossa vastataan uudenlaiseen tuentarpeeseen, esimerkiksi keskusteluavun tarjoamiseen useammilla eri kielillä tai Suomeen pakolaisina tulevien auttamiseen, tiedotteessa kerrotaan.

Suomessa apua vaikeassa tilanteessa antaa esimerkiksi Mieli ry:n Kriisipuhelin, joka päivystää suomeksi vuorokauden ympäri numerossa 09 2525 0111. Kriisipuhelin päivystää tiettyinä kellonaikoina myös ruotsiksi, englanniksi ja arabiaksi.

Sekasin-chat on auki maanantaista perjantaihin aamuyhdeksästä aina puoleen yöhön ja viikonloppuisin kello 15–24. Sosiaalisen median Discord-alustalla toimiva Sekasin Gaming on auki kellon ympäri.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Palvelut

Ruokapaikka