Länsi-Uudenmaan käräjäoikeus on vanginnut miehen epäiltynä taposta ravintolassa Kirkkonummella. Poliisin mukaan epäilty on paikallinen ja syntynyt vuonna 1975.
Epäilty henkirikos tapahtui ravintolassa viime viikon perjantaina noin puoli yhdeltätoista illalla. Alun perin poliisi otti teosta epäiltynä kiinni kaksi ihmistä, mutta toinen heistä on sittemmin päästetty vapaaksi.
Poliisi on tapahtuneesta edelleen niukkasanainen. Julkisuuteen ei ole kerrottu esimerkiksi epäillyn henkirikoksen tekotapaa.
– Tutkintaa jatketaan kuulusteluilla sekä tekniikan keinoin. Tarkoituksena on selvittää tapahtumien kulku ja ne seikat, joita uhri ei enää itse pysty kertomaan, poliisin tiedotteessa sanottiin.