Hybridivaikuttaminen ja riippuvuus Venäjän energiasta huolettivat eduskunnan ylimääräisellä kyselytunnilla

Riippuvuus Venäjän energiasta ja Venäjän mahdollinen Suomeen kohdistuva hybridivaikuttaminen huolettivat useampia kansanedustajia ensimmäisellä ylimääräisellä kyselytunnilla keskiviikkona. Kyselytunti kesti puoli tuntia. Siinä ajassa ehdittiin kysyä noin 15 kysymystä ja saada niihin vastaukset.

Elinkeinoministeri Mika Lintilältä (kesk.) kysyttiin muun muassa uraanin riittävyydestä Suomen ydinvoimaloissa, jos Venäjä alkaa rajoittaa sen vientiä. Lintilän mukaan Suomen ydinvoimaloiden uraanitilanne on tarkistettu huoltovarmuuden kannalta, ja se on hänen mukaansa verrattain hyvä.

– Venäjältä tulee uraani ainoastaan Loviisan ydinvoimalaan Suomessa, ja siellä on uraania tällä hetkellä noin kahdeksi vuodeksi, Lintilä kertoi.

Esimerkiksi Olkiluoto käyttää ministerin mukaan hajautettua uraaninhankintaa, jossa keskeiset maat ovat Kanada ja Australia.

Lintilältä tiedusteltiin myös, olisiko hallituksen mahdollista perua kotimaisen uusiutuvan dieselin verotukeen kohdistuva leikkaus. Ministerin mielestä se ei olisi edes laastari tähän tilanteeseen.

Kuntien varautumissuunnitelmia päivitetään

Kuntaministeri Sirpa Paatero (sd.) kertoi, että kunnilla normaalistikin olevia valmius- ja varautumissuunnitelmia hybridivaikuttamiseen päivitetään parhaillaan. Harjoitteita muun muassa energia-, vesi- ja tietojärjestelmien kunnossa pitämiseksi tehdään Paateron mukaan koko ajan.

Hallitus sai jälleen vastata myös kysymykseen siitä, millä tavalla vastataan mahdolliseen tilanteeseen, jossa siirtolaisia vyörytettäisiin vihamielisessä tarkoituksessa rajan yli Suomeen.

Sisäministeri Krista Mikkonen (vihr.) totesi, että tällä hetkellä itärajalla on varsin rauhallista, mutta erilaiseen laajamittaiseenkin vaikuttamiseen on varauduttu. Suomi voi tarvittaessa esimerkiksi sulkea raja-asemia ja myös ottaa käyttöön EU:n mahdollistaman rajamenettelyn, jossa voidaan heti rajalla estää pääsy Suomeen sellaisilta ihmisiltä, joilla ei ole pääsyyn oikeutusta.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Palvelut

Ruokapaikka