Antti Rinne pyrkii Lohjan kaupunginjohtajaksi

Entinen pääministeri Antti Rinne (sd.) on hakenut Lohjan kaupunginjohtajan virkaa.

Asian vahvistaa STT:lle Lohjan kaupunginvaltuuston puheenjohtaja, Rinteen puoluetoveri ja kummipoika Joona Räsänen. Asiasta kertoivat aiemmin Kuntalehti ja Länsi-Uusimaa , joiden mukaan Rinne on yksi 15 hakijasta. Hakuaika päättyi maanantaina.

Räsäsen mukaan ehdokkaiden haastattelut pidetään maaliskuun lopulla ja uusi kaupunginjohtaja on tarkoitus valita viimeistään kaupunginvaltuuston toukokuun kokouksessa. Räsänen jäävää itsensä hakuprosessista ja luopuu valintatyöryhmän puheenjohtajuudesta.

Rinne, 59, toimi pääministerinä puolen vuoden ajan vuonna 2019. Hän johti SDP:tä useita vuosia ja toimi valtiovarainministerinä 2014–2015. Nykyään hän on kansanedustaja, eduskunnan ensimmäinen varapuhemies, Mäntsälän kunnanvaltuutettu ja tämän kuun alusta alkaen myös Keski-Uudenmaan hyvinvointialuevaltuutettu.

Räsänen kertoo tienneensä Rinteen harkitsevan Lohjan kaupunginjohtajaksi hakemista ja keskustelleensa tämän kanssa lähinnä hakuprosessista ja jääviysnäkökohdista. Lohjan kaupungilla on ollut ulkopuolinen kumppani tekemässä suorarekrytointia kaupunginjohtajan virkaan, ja sitä varten on kartoitettu suuri joukko mahdollisia hakijoita.

– Ihan varmasti, jos ajatellaan hänen (Rinteen) kokemustaan laajastikin, tällainen kaupunginjohtajan tehtävä on kiinnostava ja vielä tällaisessa kehittyvässä kaupungissa, Räsänen sanoo.

Antti Rinteen isä Juhani Rinne toimi Lohjan kaupunginjohtajana 2000-luvun vaihteessa.

Noin 46 000 asukkaan Lohja sijaitsee läntisellä Uudellamaalla. Lohjan kaupunginjohtajan virka avautui haettavaksi, kun Mika Sivula siirtyi Keskon Etelä-Suomen aluejohtajaksi.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Palvelut

Ruokapaikka