Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Suomi on jälleen maailman onnellisin maa YK:n raportissa

Suomi on jo viidettä vuotta peräkkäin maailman onnellisin maa, käy ilmi YK:n nimissä julkaistavasta vuotuisesta onnellisuusraportista.

Kakkossijalla on Tanska ja kolmantena Islanti. Tämän jälkeen listalla ovat neljäntenä Sveitsi ja viidentenä Hollanti. Ruotsi on raportin mukaan seitsemänneksi onnellisin. Kaikki Pohjoismaat mahtuvat kymmenen parhaan joukkoon.

Raportissa on vertailtu eri maiden onnellisuutta perustuen ihmisten kyselytutkimuksessa antamiin arvioihin elämänlaadustaan. Näiden arvioiden maakohtaista vaihtelua on selitetty kuudella avainmuuttujalla.

Ne ovat elintaso, sosiaalinen tuki, terveiden elinvuosien odote, vapaus tehdä elämänvalintoja, anteliaisuus ja vapaus korruptiosta.

Raportti julkaistiin tänä vuonna kymmenettä kertaa ja siinä arvioidaan onnellisuutta nollasta kymmeneen. Viimeisin raportti on koottu ennen Venäjän hyökkäystä Ukrainaan.

Suomalaiset arvioivat oman hyvinvointinsa keskimäärin lähes kahdeksalla pisteellä kymmenestä.

Rauha ja vakaus tärkeitä hyvinvoinnille

Tänä vuonna yli 150 maan listalla onnellisuuspisteitään paransivat Serbia, Bulgaria ja Romania. Libanonissa, Venezuelassa sekä Afganistanissa, jossa äärijärjestö Taleban nousi valtaan elokuussa, pisteet laskivat.

– Kaikkein pohjimmalta löytyvät yhteiskunnat, jotka kärsivät konfliktista tai äärimmäisestä köyhyydestä. Erityisesti Afganistanissa ihmiset arvioivat elämänlaatunsa vain 2,4 pisteellä kymmenestä, sanoi yksi raportin tekijöistä, professori Jan-Emmanuel De Neve Oxfordin yliopistosta tiedotteessa.

– Tämä on raju muistutus siitä, millaista aineellista ja henkistä tuhoa sodat aiheuttavat monille uhreilleen ja siitä, kuinka tärkeää rauha ja vakaus ovat ihmisen hyvinvoinnille, hän sanoi.

Viime aikoina on kuitenkin ollut myös keskustelua siitä, kuinka luotettava raportti on, Helsingin Sanomat on kertonut. Tutkimus saa esimerkiksi huomattavaa rahallista tukea Arabiemiraateilta, ja joitain ongelmia on havaittu myös tietojen keräämisessä.

On esimerkiksi epäilty sitä, kuinka todenmukaista tietoa ihmisten onnellisuudesta voidaan saada kerättyä itsevaltaisissa ja kansalaisten mielipiteiden ilmaisua tarkkaan valvovissa maissa.

---

Korjattu aiempaa uutista klo 16.08: Jutussa kerrottiin virheellisesti, että raportissa olisi käytetty onnellisuuden arvioimisessa kuutta avainmuuttujaa. Tosiasiassa raportissa on vertailtu eri maiden onnellisuutta perustuen ihmisten kyselytutkimuksessa antamiin arvioihin elämänlaadustaan. Juttu on perjantailta 18.3.2022.