Pietarista Helsinkiin matkaavien Allegro-junien ruuhkatilanne helpottunut

Pietarista tulevien Allegro-junien ruuhkatilanne on helpottanut, kertoo VR :n Venäjän liikenteen johtaja Viktoria Hurri.

Helmi-maaliskuun vaihteessa Pietarista Helsinkiin matkanneet junavuorot olivat täysiä. Hurrin mukaan viime viikon paikkeilla kysyntä on kuitenkin tasaantunut ja junissa on hyvin tilaa.

Hurrin mukaan venäläisten matkustajien osuus on noin 70 prosenttia. Ennen kuin junaliikenne meni katkolle koronapandemian vuoksi, venäläisten osuus matkaajista oli noin puolet.

VR:n Suomen ja Venäjän välinen junaliikenne ei kulkenut kevään 2020 ja joulukuun 2021 välisenä aikana koronatilanteen vuoksi.

Aiemmin maaliskuussa Hurri kertoi STT:lle, että osan venäläisistä on kuultu matkustaneen Suomessa lentokentälle. Tilanne on hänen nähdäkseen edelleen sama.

– Ihmiset tulevat joko Suomen viisumilla tai oleskeluluvalla tai Schengen-alueen transit-viisumilla tai oleskeluluvalla, jolloin he matkustavat joihinkin muihin valtioihin. Todennäköisesti on edelleen monia, jotka jatkavat Suomesta matkaansa, Hurri kertoo.

Neuvottelut lisävuorosta edelleen kesken

Helsinkiin tulee Pietarista kaksi Allegro-junaa päivässä. Jokaisessa junassa on vajaat 350 paikkaa.

VR kertoi maaliskuun alkupuolella, että suunnitelmissa olisi lisätä päivittäisiä vuoroja kahdesta kolmeen. Hurrin mukaan neuvottelut kolmannesta vuorosta ovat edelleen kesken ja VR odottaa vastausta Venäjän osapuolelta.

– Tällä hetkellä matkamäärät ovat kuitenkin selvästi tasaisemmat ja junissa on tilaa, eli kolmannelle vuorolle ei ole tällä hetkellä välitöntä tarvetta.

Hurri kertoo, että kysyntää kuitenkin seurataan ja VR:llä on valmius lisätä vuoro tarvittaessa.

Koronapandemian aikaiset maahantulorajoitukset ovat Venäjältä saapuvilla edelleen voimassa, mikä on rajoittanut olennaisesti turistiliikenteen määrää Suomeen.

Ilman välttämätöntä syytä Suomeen Venäjältä saapuvalta edellytetään EU:n todistus täydestä koronarokotussarjasta tai EU:n digitaalinen todistus alle puolen vuoden sisällä sairastetusta koronataudista.

Välttämättömällä syyllä matkustavat voivat esittää myös alle kolme vuorokautta vanhan negatiivisen koronatestituloksen.

VR:n mukaan junaliikenteessä matkustajalta vaaditaan jokin edellä mainituista terveystodistuksista terveysturvallisen rajanylitysprosessin takaamiseksi, koska junassa ei ole mahdollista toteuttaa pakollista terveystarkastusta terveysviranomaisten toimesta.

Hurrin mukaan junissa voivat matkustaa vain Suomen ja Venäjän kansalaiset, mihin VR on esittänyt muutosta.

– Odotamme vastausta Venäjän puolelta, saataisiinko liikenne avattua myös muille EU:n ja kolmansien maiden kansalaisille, Hurri kertoo.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Palvelut

Ruokapaikka