Suomen kokoomus on perustanut ruotsalaisen sisarpuolueensa maltillisen kokoomuksen kanssa yhteisen turvallisuuspoliittisen työryhmän, joka käsittelee Nato-jäsenyyteen liittyviä kysymyksiä. Puolueiden tavoitteena on, että maat jättävät jäsenhakemukset Naton Madridin kesäkuun huippukokoukseen mennessä.
Huippukokous on tarkoitus järjestää 29.–30. kesäkuuta. Suomen kokoomuksen lailla Ruotsin maltillinen kokoomus on oppositiopuolue.
– Halusimme perustaa yhteisen työryhmän edistämään eduskunnan ja Ruotsin parlamentin Nato-prosesseja, jotta Suomi ja Ruotsi etenisivät yhtä matkaa puolustusliiton jäseniksi. Tämä olisi molempien maiden etu, kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo sanoo puolueen tiedotteessa.
Orpon mukaan hän ylläpitää jo nyt tiivistä vuoropuhelua ja jakaa tietoa keskeisistä tapahtumista maltillisen kokoomuksen puheenjohtajan Ulf Kristerssonin kanssa.
Koolla keskiviikkona
Puolueiden työryhmä tapaa ensimmäisen kerran Tukholmassa ensi keskiviikkona kokoomuksen pohjoismaisten sisarpuolueiden puheenjohtajakokouksen yhteydessä. Kokoukseen osallistuvat myös Norjan Høyren puheenjohtaja Erna Solberg ja Tanskan konservatiivisen kansanpuolueen johtaja Søren Pape Poulsen.
Orpon mukaan työryhmän tavoitteena on, että Suomi ja Ruotsi hakevat Naton jäsenyyttä mahdollisimman pian.
– Suomessa yhä useammat toivovat ripeää ja määrätietoista Nato-prosessia, ja me voimme omalta osaltamme osoittaa tietä myös Ruotsille, Orpo sanoo.
– On maidemme etu kulkea tässä kysymyksessä yhtä matkaa, ja siksi molempien parlamenttien Nato-myönteisimpien puolueiden tiivis yhteistyö on ensiarvoisen tärkeää, hän jatkaa.
Orpo painottaa kuitenkin, että Suomen on tehtävä ratkaisunsa omaa turvallisuuttaan painottaen eikä se voi sitoa ratkaisuaan muihin.