Afganistanissa kuoli perjantaina ainakin kymmenen ihmistä moskeijaiskussa maan pääkaupungissa Kabulissa. Kabulin poliisin mukaan kymmeniä ihmisiä haavoittui. Uutistoimisto AFP uutisoi Suomen aikaa sunnuntaina virheellisesti, että äärijärjestö Isis olisi ottanut iskun nimiinsä. Isis oli AFP:n mukaan ottanut nimiinsä jonkin toisen iskun.
Afganistanilaisviranomaisten mukaan iskun kohteena vaikutti olevan suufivähemmistö. Suufilaisuus on yksi islamin suuntauksista.
Aiemmin huhtikuussa yli 30 ihmistä kuoli ja yli 40 haavoittui moskeijaiskussa Kunduzin maakunnassa.
---
Juttua korjattu klo 2:16: Uutistoimisto AFP uutisoi virheellisesti, että Isis olisi ottanut iskun nimiinsä. Uutistoimiston mukaan Isis oli ottanut nimiinsä jonkin toisen iskun.