Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Vuoden journalistina palkittiin Helsingin Sanomien Paavo Teittinen – Ylen sarja Politiikka-Suomi sai Vuoden journalistinen teko -palkinnon

Suuren journalistipalkinnon Vuoden journalistina on palkittu Helsingin Sanomien Paavo Teittinen. Hänet ja kolmen muun kategorian voittajat kukitettiin tiistai-iltana gaalassa, jonka televisioi Nelonen.

Paavo Teittisen sanottiin perusteluissa nostavan vuodesta toiseen esiin epäkohtia, jotka muuten jäisivät virallisen Suomen katseen ulottumattomiin. Vuonna 2021 Teittinen paljasti puutteita ihmiskauppaa koskevissa poliisitutkinnoissa.

– Periksiantamattomuus ja uteliaisuus, Teittinen nimesi juttujensa syntyyn liittyviä piirteitään palkintogaalan haastattelussa.

Vuoden juttuna palkittiin niin ikään Helsingin Sanomissa julkaistu Oletko sinä Perttu Nousiainen? Juttukokonaisuuden tekivät Marko Junkkari, Tommi Nieminen ja Sami Kero.

Juttu Nuorisosäätiön miljoonat hukanneesta Perttu Nousiaisesta kertoi yhteiskunnallisesti merkittävästä teemasta, mutta se oli palkintoraadin mukaan samalla taitavasti rakennettu jännitystarina.

Ylen Politiikka-Suomi "vaikuttava voimannäyte"

Vuoden journalistisena tekona palkittiin Ylen sarja Politiikka-Suomi. Sarjan tekivät Jussi Jormanainen, Pekka Laine, Olli Laine ja J-P Pulkkinen.

Palkintoraadin mukaan Politiikka-Suomi on vaikuttava voimannäyte. Sitä varten haastateltiin yli sataa poliitikkoa ja asiantuntijaa. Ohjelmasarja toi tuoreella tavalla esiin politiikan tapahtumien taustoja sekä päättäjien inhimillisiä tunteita ja kipupisteitä, perusteluissa sanotaan.

Vuoden journalistisena pomona puolestaan palkittiin Maria Vesterinen Turun Sanomista. Vesterinen johtaa TS:n urheilutoimitusta ja jaettuna tehtävänä lehden lukemisto-osiota.

Palkintoraadin mukaan Vesterinen on asiantunteva, tavoitteellinen, uudistava ja ihmisläheinen esihenkilö. Hän johtaa alaisiaan luontevalla ja kannustavalla tavalla.

Neljän palkintosarjan ehdokkaat julkistettiin helmikuussa. Kussakin kisasarjassa oli kolme finalistia.

Journalistien kotimaisen kilpailun tarkoituksena on tukea ja edistää hyvää journalismia sekä vahvistaa vastuullisen suomalaisen median asemaa. Mittelön palkintolautakuntaan kuuluu muiden muassa medioiden entisiä ja nykyisiä päätoimittajia.

Suuri journalistipalkinto on jaettu Suomessa vuodesta 2001 lähtien. Kilpailua järjestävät vuorovuosin MTV, Sanoma Media Finland ja Yleisradio. Tänä vuonna järjestämisvastuu oli Sanomalla.

----------------

Sanoma Media Finland on STT:n pääomistaja.