Keskisuomalainen, Etelä-Saimaa ja kaksi muuta suomalaismediaa joutuivat Venäjän maalituksen kohteeksi

Venäläinen trollitehdas on alkanut maalittamaan suomalaisia medioita.

Pietarilaiseen trollitehtaaseen linkittyvä Kyber Front Z -tunnus on jakanut sosiaalisen median palvelu Telegramissa Venäjän ulkoministeriön tiedottaja Marija Zaharovan kommentteja, joiden mukaan Venäjän edustajien haastattelut olisi kielletty läntisissä tiedotusvälineissä. Väite ei pidä paikkaansa.

Kanavalla julkaistiin myös suomalaisten medioiden päätoimittajien some-tilejä, ja kehotettiin seuraajia kysymään päätoimittajilta, "kuinka kauan nämä aikovat kätkeä totuuden Kiovan hallinnon tekemistä rikoksista".

Maalituksella tavoitellaan some-tilin tukkimista ja sen tavanomaisen käyttämisen vaikeuttamista.

Suomesta mainittuja medioita ovat Keskisuomalainen, Etelä-Saimaa ja Yle sekä selkokielellä tietoa välittävä Selkokeskus.

Keskisuomalaisen vastaava päätoimittaja Pekka Mervola yksi listalla mainituista.

– Näen tämän normaalina osana Venäjän informaatiovaikuttamista. Maalittamalla tiedotusvälineitä osoitetaan Suomelle, että maiden väliset suhteet eivät ole ystävällismieliset, Mervola arvioi.

– Jatkamme työtämme normaalisti, emmekä anna tämän vaikuttaa, hän jatkaa.

Omissa sosiaalisen median kanavissaan Mervola ei ole vielä huomannut merkkejä venäläistrolleista.

Mervolan lisäksi listalla mainitaan Etelä-Saimaan vastaava päätoimittaja Eeva Sederholm, Yleisradion toimitusjohtaja Merja Ylä-Anttila, Selkosanomien päätoimittaja Petri Kiuttu ja kokoomuksen kansanedustaja Arto Satonen, joka on vuodesta 2019 toiminut Yleisradion hallintoneuvoston puheenjohtajana.

Suomalaismedioiden lisäksi listalla on mainittu medioita ja niiden päätoimittajia Yhdysvalloista, Saksasta, Puolasta, Italiasta ja Ranskasta.

Maalittamisesta ensimmäisenä Suomessa uutisoineen Ylen mukaan kyseessä on tiettävästi ensimmäinen kerta, kun suomalainen media joutuu Venäjän maalittamaksi.

Brittilehti The Guardianin mukaan Kyber Front Z -kanava on avainroolissa ohjaamassa venäjämielisiä trolleja kääntämään sosiaalisen median ja tiedotusvälineiden keskusteluosioissa kommentointia Venäjälle mieluisaan suuntaan. Trollitehdas, johon kanava on yhdistetty, linkittyy lehden mukaan venäläisoligarkki Jevgeni Prigozhiniin, jonka perustaman Internet Research Agencyn syytetään sekaantuneen Yhdysvaltain presidentinvaaleihin vuonna 2016.

Mainos: Mediatalo Keskisuomalainen

Mainos: Mediatalo Keskisuomalainen

Vaalimainoksesi mukana bussimatkoilla ja aamupalapöydissä

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Palvelut

Ruokapaikka