Lue koosteesta tärkeimmät uutiset aamuksi.
Presidentti Niinistö Ruotsin Kuninkaanlinnan juhlaillallisella: Viisi Pohjoismaata Natossa vahvistaisi turvallisuutta koko Euroopassa
Presidentti Sauli Niinistö kiitteli Ruotsin Kuninkaanlinnan illallistilaisuudessa tiistai-iltana pitämässään puheessaan Suomen ja Ruotsin erityistä suhdetta ja sen tiivistymistä. Hän sanoi, että koronapandemian myötä maiden yhteistyö siviilikriisivalmiuden alalla on vahvistunut ja nyt maat ovat hakemassa yhdessä sotilasliitto Naton jäsenyyttä.
Niinistön mukaan Suomi ja Ruotsi kulkevat turvallisuuspolitiikassa intressiensä mukaan käsi kädessä eikä maiden välillä voi kuvitella eriävää linjaa. Hän sanoi, että Nato, jossa kaikki viisi Pohjoismaata olisivat jäseninä, vahvistaisi turvallisuutta koko Euroopassa.
Suomi ja Ruotsi toimittavat Nato-kirjeet Stoltenbergille tänä aamuna
Suomen ja Ruotsin Nato-suurlähettiläät toimittavat maiden jäsenyyshakemukset sotilasliitto Naton pääsihteerille Jens Stoltenbergille tänään Brysselissä. Hakemukset on määrä toimittaa yhdeksältä aamulla Suomen aikaa.
Aikataulusta kertoi eilen illalla Suomen edustusto Natossa Twitterissä.
Suomen Nato-suurlähettiläs on Klaus Korhonen ja Ruotsin Axel Wernhoff.
Presidentti Niinistö jatkaa valtiovierailua Ruotsissa, turvallisuuspolitiikka edelleen vahvasti esillä
Presidentti Sauli Niinistö jatkaa puolisonsa Jenni Haukion kanssa valtiovierailua Ruotsissa. Presidentin ohjelmassa on muun muassa elinkeinoseminaari vihreästä siirtymästä sekä tutustuminen Bergan laivastotukikohtaan.
Bergassa ovat paikalla myös kuningas Kaarle XVI Kustaa, puolustusministeri Antti Kaikkonen (kesk.) sekä Ruotsin puolustusvoimien komentaja Micael Bydén. Julkisuudelta piilossa käydään myös erillinen pyöreän pöydän keskustelu turvallisuus- ja puolustuspolitiikan tutkijoiden kanssa.
Valtiovierailu päättyy illalla, mutta presidentti Niinistö ei palaa Suomeen, vaan jatkaa matkaa Yhdysvaltoihin yhdessä Ruotsin pääministerin Magdalena Anderssonin kanssa.
Pääministeri Sanna Marin vierailee Roomassa
Pääministerin Sanna Marin (sd.) vierailee tänään Roomassa, missä hän tapaa Italian pääministeri Mario Draghin. Ensimmäisessä kahdenvälisessä tapaamisessaan pääministerit puhuvat muun muassa Suomesta ja Natosta, Venäjän hyökkäyssodasta Ukrainaan, Euroopan muuttuneesta turvallisuustilanteesta sekä siitä, miten riippuvuutta Venäjän energiasta vähennetään.
Puheenaiheena on myös toukokuun lopussa järjestettävä ylimääräinen Eurooppa-neuvosto sekä maiden välisen taloudellisen ja kaupallisen yhteistyön vauhdittaminen.
HS-gallup: Kokoomus jatkaa edelleen suosituimpana puolueena
Oppositiopuolue kokoomus jatkaa Suomen suosituimpana puolueena Helsingin Sanomien tuoreimmassa mielipidemittauksessa 24,1 prosentin kannatuksella. Toisena on pääministeripuolue SDP 18,7 prosentilla ja kolmantena opposition perussuomalaiset 15,4 prosentilla.
Mittaukseen osallistuneilta kysyttiin muun muassa, minkä puolueen tai muun ryhmittymän ehdokasta he äänestäisivät, jos eduskuntavaalit järjestettäisiin nyt.
Kantar TNS:n toteuttamaan tutkimukseen haastateltiin puhelimitse yli 2 400 ihmistä. Tutkimuksen virhemarginaali on noin 2,1 prosenttiyksikkö suuntaansa suurimpien puolueiden kohdalla.
Kouvolassa vakava liikenneonnettomuus, rekka ja henkilöauto törmäsivät Voikkaan pohjoispuolella
Kouvolassa on sattunut yöllä vakava liikenneonnettomuus, jossa henkilöauto ja rekka törmäsivät yhteen.
Onnettomuus tapahtui hieman ennen kahta tiellä 46 Voikkaan pohjoispuolella, Sompanen-nimisen järven länsirannalla. Tie on paikalla kokonaan poikki raivaustöiden takia, ja poliisi on järjestänyt kiertotien onnettomuuspaikan ohi Nuujanmäentien ja Kuusaantien kautta.
Kaakkois-Suomen poliisin mukaan rekka on ajautunut ulos tieltä ja henkilöauto romuttunut. Poliisi ei vielä kommentoi henkilövahinkoja.
Poliisi selvittää onnettomuuden syytä.
Tutkimus: Saasteet aiheuttivat joka kuudennen ennenaikaisen kuoleman vuonna 2019
Joka kuudes ennenaikainen kuolema maailmassa vuonna 2019 johtui saasteista, kertoo keskiviikkona julkaistu tutkimus.
Etenkin ilmansaasteiden ja lyijymyrkytysten aiheuttamien kuolemien määrä on ollut viime vuosina kasvussa. Kaikkiaan saasteet aiheuttivat yhdeksän miljoonaa kuolemaa, mikä on yhtä paljon kuin edellisessä, vuotta 2015 koskeneessa tutkimuksessa.
Saasteiden aiheuttamien kuolemien taloudellinen vaikutus vastaa tutkimuksen mukaan noin kuutta prosenttia maailmantaloudesta.
Tutkimus julkaistiin Lancet Planetary Health -lehdessä. (Lähde: AFP)
Suomi ja Ruotsi iskevät yhteen Tampereen MM-kaukalossa
Suomi ja Ruotsi kohtaavat jääkiekon MM-kisojen B-lohkon ottelussa tänä iltana kello 20.20 Tampereella. Suomi on aloittanut MM-turnauksen kolmella voitolla nujertamalla Norjan, Latvian ja Yhdysvallat.
Ruotsi on puolestaan voittanut Itävallan, Tshekin ja Britannian. Ruotsi voitti tiistaina Britannian 6–0.
Mestari-Tampa kesytti runkosarjavoittaja Floridan pudotuspelisarjan avauskamppailussa
Jääkiekon NHL:ssä runkosarjavoittaja Florida Panthers joutui taipumaan toisen pudotuspelikierroksen avausottelussaan hallitsevalle Stanley cup -mestari Tampa Bay Lightningille. Tampa vei kahden floridalaisjoukkueen kohtaamisen vieraissa 4–1.
Aleksander Barkovin kipparoima Florida johti avauserän jälkeen Anthony Duclairin maalilla, mutta Tampa tuli toisessa erässä tasoihin ja meni päätöserässä menojaan. Kolme vierasjoukkueen maaleista syntyi ylivoimalla.
Floridan suomalaispelaajat jäivät ilman tehopisteitä.
Jatkoon pääsee neljällä voitolla.