Kesän hitit ovat jatko-osia – valkokankaalla jyrisevät dinosaurukset ja hävittäjät

Kesän 2022 suurimmaksi menestyselokuvaksi Suomessa on povattu Top Gun: Maverickia. Se on jatko-osa 36 vuoden takaiselle kesähitille. Valkokankaalle palaavat Tom Cruise ja amerikkalaiset hävittäjälentokoneet.

Suomen ensi-ilta on torstaina 26. 5. Tällä viikolla elokuva nähdään valkokankailla lähes kaikissa länsimaissa.

Maailmanlaajuisesti kesän ykköshitti lienee kuitenkin Jurassic World: Dominion, joka saapuu Suomeen keskiviikkona 8. kesäkuuta. Se tavoittelee nuorempaa kohdeyleisöä. Elokuvabisneksen uusien, 2000-luvulla räjähdysmäisesti kasvaneiden markkina-alueiden, kuten Aasian, suurelle yleisölle Top Gun on entuudestaan tuntematon. Dinosaurukset taas vetävät kaikkialla.

Kesäelokuvien bisnes on jatkotarinoiden rakentelua. Jurassic World: Dominion on viides jatko-osa vuoden 1993 hitille Jurassic Park, jonka ohjasi Steven Spielberg. Siinä missä Top Gunien vetonauloja ovat Cruise, lentokoneet ja pop-musiikki, Jurassic-tuoteperheessä kyse on dinosauruksista.

Top Gunin tuottajat Jerry Bruckheimer ja Don Simpson panivat aikoinaan aluille high concept -elokuvien aallon, joka edelleen hallitsee valtavirran Hollywoodia. Tällaisen elokuvan vetovoima pitää kyetä tiivistämään yhteen virkkeeseen tyyliin “Music TV- henkinen hävittäjäsotakouluelokuva” tai “dinosaurukset herätetään henkiin nykyajassa”.

Pandemiasumaa puretaan

Elokuvakesää leimaa koronapandemian varjo. Kesän 2022 Hollywood-jyrien piti oikeastaan olla kesien 2020 ja 2021 menestyksiä.

Top Gun: Maverickin kuvaukset alkoivat jo neljä vuotta sitten. Vaikka juoruja Maverickin siirtymisestä suoratoistoensi-iltaan liikkui toistuvasti, elokuvastudio Paramount päätti pantata valmista elokuvaa siihen asti, kun valkokankaat ovat taas auki. Yli 140 miljoonaa euroa maksanut tuote seisoi hyllyllä valmiina kaksi vuotta.

Jurassic World: Dominionin kuvaukset jouduttiin katkaisemaan pandemiamaaliskuussa 2020. Kun ne käynnistettiin uudelleen, tuli tauko koronatartuntojen vuoksi. Kuvaukset saatiin päätökseen saman vuoden lokakuussa. Seikkailu on 155 miljoonan euron budjetillaan Jurassic-sarjan kallein teos.

Suomalaista jo elokuun alussa

Vaikka siirtyneiden ensi-iltojen suma on raskas, kotimaisia elokuvia ei tule valkokankaille kesä-heinäkuussa. Kesä on ennen kaikkea nuoremman yleisön ja Hollywoodin aikaa.

Pandemian painolasti kuitenkin näkyy siinä, että ensimmäinen suurta yleisöä tavoitteleva suomalaiselokuva saa ensi-iltansa jo 5. elokuuta. Se on tuotantoyhtiö Tuffin koko perheen keijuseikkailu Sihja, jonka on ohjannut Marja Pyykkö.

Runsaine erikoistehosteineen Sihja on tyyris tuotanto, Tuffin historian suurin ja kolmen miljoonan budjetillaan myös Suomen kallein perhe-elokuva. Rahaa on myös Hollannista ja Norjasta.

Sihjaa on saatu odottaa. Se kuvattiin syksyllä 2019 ja ensi-illan piti olla loppuvuodesta 2020. Elokuvateattereihin kohdistuneet rajoitukset pakottivat teokseen merkittävät investoinnit tehneitä levittäjää ja tuotantoyhtiötä lykkäämään julkaisua yhä uudelleen.

Yleensä koulujen alkaminen elokuun puolivälissä on ollut kotimaisten ensi-iltojen lähtölaukaus, joten Sihjalla tähdätään harvoin kokeiltuun hetkeen. Ensi-iltaviikon menestys on kriittistä sille, saako elokuva jatkaa suurissa saleissa.

Elokuun lopulla ensi-iltaan on tulossa myös toinen laajaa yleisöä tavoitteleva kotimainen elokuva. Solar Filmsin tuottama ja Aleksi Mäkelän ohjaama Laitapuolen hyökkääjä kertoo jääkiekkoilija Marko Jantusen tarinan.

Mainos: Mediatalo Keskisuomalainen

Mainos: Mediatalo Keskisuomalainen

Vaalimainoksesi mukana bussimatkoilla ja aamupalapöydissä

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Palvelut

Ruokapaikka