Pääsy miehitetystä Hersonista muualle Ukrainaan on virallisesti estetty, kertoo miehityshallinto – liettualaiset keräsivät joukkorahoituskampanjalla Ukrainalle viisi miljoonaa maksavan droonin

Liettuassa on muutamassa päivässä kerätty joukkorahoituskampanjalla viisi miljoonaa euroa Bayraktar-droonin hankkimiseksi Ukrainalle. Asiasta kertoo Twitterissä muun muassa Liettuan puolustusministeri Arvydas Anusauskas. Rahasummalla hankittava drooni on turkkilaisen Baykarin valmistama aseistettu miehittämätön sotilaslennokki.

Ukraina on käyttänyt vastaavia drooneja menestyksekkäästi aiemminkin taistelussa Venäjän joukkoja vastaan.

Pääsy miehitetystä Hersonista muualle Ukrainaan on virallisesti estetty, kertoo miehityshallinto

Venäjän miehittämältä Hersonin alueelta Etelä-Ukrainasta ei pääse enää muualle Ukrainaan, Venäjän miehityshallinto kertoi lauantaina valtiollisen uutistoimisto RIA Novostin mukaan.

Hersonin miehityshallinnon edustajan Kiril Stremusovin mukaan rajanylityspaikat Hersonin ja Ukrainan hallinnon hallitsemien alueiden välillä on suljettu, eikä rajaa saa ylittää mistään syystä. Hersonista pääsee matkustamaan vain muille Venäjän miehittämille alueille, kuten Krimille.

CNN:n mukaan Hersonista ei käytännössä ole päässyt vapaasti liikkumaan muualle Ukrainaan enää moneen viikkoon.

Venäjä miehitti valtaosan Hersonin alueesta sodan alkupäivinä helmikuun lopussa.

Venäjän miehittämään Mariupolin satamaan on puolestaan Guardianin mukaan saapunut ensimmäinen laiva sen jälkeen, kun Venäjä sai kaupungin kokonaan haltuunsa. Laivaan lastataan metallia, joka sitten kuljetetaan Venäjälle. Ukrainan hallinto pitää tätä ryöstämisenä. Venäjä on aiemmin ryöstänyt miehittämiltään alueilta muun muassa viljaa.

Sataman edustaja kertoi venäläisuutistoimisto Tassille, että laiva kuljettaa 2 700 tonnia metallia venäläiseen Donin Rostovin kaupunkiin. Ukrainalaisen teräsyhtiön Metinvestin mukaan Mariupolin satamassa oleva metalli on sen omaisuutta.

Venäjä sai kuukausien ajan sotatantereena olleen Mariupolin kokonaan haltuunsa viime viikolla, kun viimeisetkin Azovstalin terästehtaalla olleet ukrainalaiset puolustajat antautuivat.

Ajatushautomo: Sjeverodonetskin valtaus tulee olemaan venäläisille vaikeaa

Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi sanoi myöhään perjantaina julkaistussa puheessaan Donbassin tilanteen olevan erittäin vaikea. Venäjä on Zelenskyin mukaan keskittänyt vahvasti joukkoja ja tykistöä Donbassin alueelle.

– Jos valtaajat uskovat, että Lyman tai Sjeverodonetsk on heidän, he ovat väärässä. Donbass tulee olemaan ukrainalainen, Zelenskyi sanoi puheessaan.

Institute for the Study of War -ajatushautomon mukaan Venäjän joukot aloittivat perjantaina suorat hyökkäykset Sjeverodonetskiin, vaikka kaupunkia ei ole täysin saarrettu.

Ajatushautomon arvion mukaan kaupungin valtaus tulee olemaan venäläisjoukoille hankalaa, sillä Venäjällä on ollut aiemminkin Ukrainaan hyökkäämisensä jälkeen haasteita kaupunkisodankäynnissä.

Luhanskin alueen kuvernööri Serhi Haidain mukaan ukrainalaisjoukot saattaisivat kuitenkin vetäytyä Sjeverodonetskista, jotta ne eivät joutuisi venäläisten piirittämäksi, kertoo BBC. Lauantaina Haidai sanoi, ettei kaupunki ole edelleenkään joutunut saarretuksi. Sjeverodonetsk on kuitenkin Haidain mukaan Venäjän rajun pommituksen kohteena.

Sjeverodonetsk on viimeinen merkittävä Ukrainan hallussa oleva kohde Luhanskin alueella.

Lymanin hallinta helpottaa Venäjän etenemistä

Venäjän tukemat separatistit ilmoittivat aiemmin tällä viikolla vallanneensa Itä-Ukrainassa strategisesti tärkeän Lymanin kaupungin. Myös Ukraina on vahvistanut menettäneensä kaupungin hallinnan, ja saman asian vahvisti Britannian puolustusministeriö päivittäiskatsauksessaan lauantaina. Venäjän puolustusministeriö kertoi lauantaina, että koko Lymanin kaupunki on "vapautettu ukrainalaisista nationalisteista".

Britannian puolustusministeriön analyysin mukaan Lymanin hallinta on tärkeää, koska se on keskeinen raideliikenteen risteysasema, ja sieltä käsin Venäjän joukkojen on helpompi yrittää läheisen Donetsjoen ylitystä. Sillanpääasema lähellä Lymania helpottaisi Venäjän etenemistä syvemmälle Donbassiin kohti Slovianskin ja Kramatorskin kaupunkeja. Puolustusministeriö arvioi, että toistaiseksi Venäjän prioriteettina lienee kuitenkin Sjeverodonetskin valtaaminen.

Riippumattoman venäläismedia Meduzan mukaan Venäjän viime aikojen eteneminen Donbassissa on elvyttänyt Kremlissä toiveita siitä, että voitto Ukrainassa on mahdollista saavuttaa syksyyn mennessä. Meduzan lähteet Kremlin sisällä ja lähellä presidentti Vladimir Putinin hallintoa kertovat, että Kremlissä uskotaan Venäjän voivan voittaa näännytyssodan Ukrainaa ja sen läntisiä tukijoita vastaan.

Venäjän hallinnossa harkitaan jopa uutta yritystä Ukrainan pääkaupungin Kiovan valtaamiseen. Kiovan valtausyritys epäonnistui alkukeväästä pahoin ja Venäjän joukot vetäytyivät Kiovan ympäristöstä huhtikuun alussa.

Entistä presidenttiä Poroshenkoa ei päästetty lähtemään maasta

Ukrainan entistä presidenttiä Petro Poroshenkoa estettiin lähtemästä maasta perjantai-iltana, kertovat ukrainalaismediat. Poroshenko pysäytettiin Puolan vastaisella rajalla Lvivin alueella.

Ukrainskaja Pravda -lehden mukaan Poroshenkon johtama Euroopan solidaarisuus -puolue kertoi entisen presidentin olleen työmatkalla, johon hänellä oli lupa parlamentilta. Puolueen mukaan Poroshenkon on tarkoitus osallistua Vilnassa Naton parlamentaariseen yleiskokoukseen ja myöhemmin Euroopan kansanpuolueen EPP:n kokoukseen. Puolue oli kertonut Poroshenkon työmatkasta etukäteen.

Euroopan solidaarisuus -puolueen kansanedustajan Iryna Herashtshenkon mukaan muut delegaation jäsenet päästettiin jatkamaan matkaa Puolaan.

Poroshenkoon kohdistuu Ukrainassa maanpetossyytteitä, joita hän itse pitää tekaistuina. Tammikuussa luetut syytteet liittyvät hiilikauppoihin, joilla rahoitettiin Venäjän tukemia separatisteja Itä-Ukrainassa 2014–15.

Poroshenko toimi Ukrainan presidenttinä vuodet 2014–19, kunnes hävisi vaalit nykyiselle presidentille Zelenskyille.

Poroshenkon rajanylitysyrityksestä kertoi aiemmin Helsingin Sanomat.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Palvelut

Ruokapaikka