Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Kansainvälinen rikollisorganisaatio järjesti ihmisiä laittomasti Turkista Suomeen – todisteena tuhansia valokuvia väärennetyistä ja varastetuista asiakirjoista

Rajavartiolaitoksen Turun rikostorjuntayksikkö on saanut valmiiksi esitutkinnan tapauksesta, jossa kansainvälinen rikollisorganisaatio järjesti laittomasti ihmisiä Turkista Kreikkaan ja edelleen muihin maihin.

Tutkinnanjohtaja Tommi Lehtonen kertoo STT:lle, että rikollisorganisaatio järjesti Suomeen kuusi ihmistä pääosin vuosien 2019–2021 aikana.

Rajavartiolaitos epäilee Iranin kansalaisen syyllistyneen törkeään laittoman maahantulon järjestämiseen ja törkeään väärennykseen. Hänen epäillään olevan päättävässä asemassa ryhmittymässä, jonka tehtäviin on kuulunut muun muassa laittomasti Ateenaan saapuneiden ihmisten majoittaminen Ateenassa sekä väärien asiakirjojen järjestäminen.

Epäilty on vangittuna Suomessa.

Esitutkinnan perusteella matka Turkista Kreikan kautta muihin Euroopan maihin on maksanut keskimäärin 10 000 euroa ihmisille, jotka organisaatio järjesti laittomasti toisiin maihin.

Todisteena runsaasti valokuvia

Rikoksesta epäilty on määrätty Schengen-aluetta koskevaan maahantulokieltoon vuosien 2018–2023 väliseksi ajaksi.

Esitutkinnan perusteella epäilty on asunut Kreikassa ja käyttänyt vuosien 2019–2021 aikana useita eri henkilöllisyyksiä. Epäillyn matkapuhelimesta on löydetty tuhansia valokuvia väärennetyistä ja varastetuista asiakirjoista, kuten henkilökorteista ja matkustusasiakirjoista.

Myös Suomeen tuotujen henkilöiden väärennetyt matkustusasiakirjat oli tallennettu puhelimen valokuvatiedostoihin.

Rikoskokonaisuus on siirtynyt syyteharkintaan Etelä-Suomen syyttäjäalueelle. Syytteennostopäivä on 15. kesäkuuta.