Mönkijäkuskin kuolemaan johtanut onnettomuus toi keskiviikkona sakkotuomiot kahdelle miehelle Pohjanmaan käräjäoikeudessa.
Vuonna 1981 syntynyt mies kuoli törmättyään mönkijällä ketjupuomiin Kaustisella elokuussa 2020. Syytteen saivat kahden alueella toimineen yrityksen edustajat.
Oikeuden mukaan ketju oli huonosti havaittavissa, minkä lisäksi portti oli yleensä ollut auki. Vaikka kyseessä oli yksityinen alue, jossa asiaton liikkuminen oli kielletty, tosiasiassa ulkopuolisia liikkui kuitenkin alueella. Käräjäoikeuden mukaan syytetyt olivat siitä tietoisia tai heidän olisi ainakin pitänyt ymmärtää, että se on mahdollista.
Käräjäoikeus katsoi, että molemmat miehet olivat asemansa tai muuten tehtävän hoitamisen perusteella vastuullisia portin asianmukaisesta merkitsemisestä. Kummallekin tuomittiin kuolemantuottamuksesta rangaistukseksi 30 päiväsakkoa, joista koitui toiselle maksettavaa 2 550 euroa ja toiselle 540 euroa.