Turun hovioikeus on kiristänyt rangaistusta jutussa, jossa nainen kavalsi sen mukaan tamperelaiselta tukkuliikkeeltä liki kaksi miljoonaa euroa.
Käräjäoikeus oli katsonut kavalletun summan suuruudeksi reilut 900 000 euroa ja tuominnut naisen kahden vuoden ja viiden kuukauden vankeuteen. Hovioikeuden mukaan summa oli yli kaksinkertainen ja teosta oikeudenmukainen rangaistus kolme vuotta ja kymmenen kuukautta vankeutta.
Oikeuden mukaan tukkuliikettä edustanut Larisa Lähteenmäki, 59, tarjosi asiakkaille yrityksen palveluita oikeita myyntihintoja korkeammalla hinnalla ja piti ylimääräiset rahat itsellään. Rikollinen toiminta jatkui vuodet 2002–2014.
Nainen kiisti syytteet.
Hovioikeus antoi tuomionsa toukokuun lopulla.