Liikenneturvan kysely: Joka kymmenes hyväksyy autolla ajamisen alkoholia juoneena, jos rattijuopumusraja ei ylity

Noin joka kymmenes Liikenneturvan kyselyyn vastanneista hyväksyy autolla ajamisen alkoholin vaikutuksen alaisena, jos rattijuopumusraja ei ylity. Samalla he kertovat, että saattaisivat myös itse toimia näin.

Joka kymmenes vastaaja taas kertoo, että paheksuu tällaista toimintaa, mutta saattaisi silti itse toimia siten.

Valtaosa, reilut 60 prosenttia vastaajista kertoo, että paheksuu alkoholin vaikutuksen alaisena autoilua eikä toimisi itse tällä tavoin. Loput sanovat, ettei tilanne voi toteutua heidän kohdallaan tai eivät osaa vastata kysymykseen.

Liki jokainen vastaaja eli 94 prosenttia sanoi kokevansa, että ajaminen alkoholin vaikutuksen alaisena heikentää ajokykyä, vaikka rattijuopumusraja ei ylittyisi.

Liikenneturvan kyselyn toteutti Kantar TNS touko-kesäkuun vaihteessa. Kyselyyn vastasi reilut tuhat ihmistä, joista autoilevia oli 81 prosenttia.

Liikenneturvan mukaan alkoholionnettomuudet korostuvat liikenteessä kesäkuukausina. Tyypillinen onnettomuus tapahtuu viikonloppuna öiseen aikaan, ja usein kuljettaja on nuori mies. Myös rattijuopumistapauksissa kuolleet tai loukkaantuneet ovat usein miehiä.

– Rattijuopumusonnettomuuksien määrä on vähentynyt vuosien saatossa, mutta niiden suhteellinen osuus liikennekuolemista ei ole samassa tasossa vähentynyt, sanoo Liikenneturvan koulutusohjaaja Erkka Savolainen tiedotteessa.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Palvelut

Ruokapaikka