Korkea ikä, sydänsairaus ja alkoholi altistavat hukkumiselle – Onnettomuustutkintakeskus laati kansalaisille 8 ohjetta, joilla välttää kohtalokas tapaturma vesillä

Puolet Suomessa viime vuonna tapaturmaisesti hukkuneista oli yli 67-vuotiaita, selviää Onnettomuustutkintakeskuksen (Otkes) teematutkinnasta. Lisäksi 56 prosentilla hukkumalla kuolleista oli sydänsairaus, mutta vain kolmasosa heistä oli siitä tietoinen.

Suomessa hukkui 165 ihmistä vuonna 2021, ja Otkes kävi läpi hukkumisista jokaisen. Tarkastelun ulkopuolelle rajattiin selvät henkirikokset, itsemurhat ja tautikuolemat. Edellisen kerran Otkes teki saman selvityksen viimeksi 10 vuotta sitten.

Otkes otti viime vuoden hukkumiskuolemat tarkasteluun selvittääkseen kuolemien syitä ja taustoja.

Yli kahdella hukkuneella viidestä eli 44 prosentilla oli veressä alkoholia vähintään 0,5 promillea.

Viime vuoden tarkastelussa ilmeni, että valtaosa eli 82 prosenttia hukkuneista oli miehiä.

Hukkumiset painottuivat kesäisiin viikonloppuihin, kuten juhannukseen. Juhannus ei kuitenkaan ollut kaikkein synkin hukkumisviikonloppu viime vuonna.

Yleisimmin hukuttiin uidessa

Suomessa hukkuu vuosittain väkilukuun suhteutettuna kaksinkertainen määrä ihmisiä Norjaan ja Ruotsiin verrattuna. Tutkinnanjohtaja Kai Valonen kertoi tiedotustilaisuudessa, että kuluneen 50 vuoden aikana Suomessa on hukkunut yhteensä noin 12 000 ihmistä.

Yleisimmin ihmiset kuolivat uidessaan, pulikoidessaan tai vilvoitellessaan vedessä, tai sitten niin, että he joutuivat veden varaan rannalta tai laiturin päästä. Tällaisia kuolemia oli 165:stä valtaosa eli 91. Tapaturmakuolemista 32 tapahtui niin, että ihminen joutui veteen vesikulkuneuvosta. Valtaosassa tapauksista vene oli soutuvene, joka oli vielä kiikkerä. Valtaosalla veneillessä hukkuneista ei ollut pelastusliivejä päällä.

Heikoilla jäillä kuoli Otkesin mukaan 25 ihmistä. Niin sanottuja paljukuolemia oli aineistossa ainoastaan yksittäisiä.

Tutkintaselosteen mukaan terveydentila, esimerkiksi sydänsairaus kuten sepelvaltimotauti on voinut aiheuttaa sairauskohtauksen uinnin kaltaisessa rasituksessa. Sairaus on puolestaan johtanut hukkumiseen.

Osassa tapauksista sydän- ja verisuonisairaus on saatettu todeta vasta oikeuslääketieteellisessä tutkimuksessa.

Nuorin hukkunut 9-vuotias

Otkesin selvityksen mukaan viime vuonna hukkui neljä alaikäistä lasta, ja heistä nuorin oli 9-vuotias. Loput kolme olivat 14–16-vuotiaita, ja he olivat kaikki selvin päin.

Tutkinnanjohtaja Valonen kertoi tiedotustilaisuudessa, että alaikäisten hukkumiset ovat vuosien aikana vähentyneet. Hyvää on hänestä myös se, ettei päiväkoti-ikäisiä lapsia hukkunut ollenkaan. Määrä on silti hänestä liian suuri.

Hän haluaa ottaa kansalliseksi tavoitteeksi sen, että lähivuosina ei alaikäisiä enää hukkuisi.

Otkes: Hukkumisalttius kehittyy vuosien mittaan

Otkesin mukaan vuosien aikana omaksutut elin- ja toimintatavat altistivat hukkumiskuolemille todennäköisemmin kuin hetkessä tehdyt huonot valinnat. Tutkinnanjohtaja Valosen mukaan monessa tapauksessa veden äärellä on puuhailtu jotain sellaista, mitä on tehty vuosien ajan. Oma toimintakyky on kuitenkin voinut heikentyä iän ja terveydentilan myötä niin, ettei sitä ole ihminen itse huomannut.

Lisäksi tapauksiin on voinut liittyä myös alkoholi.

– Hukkumisalttius syntyy vuosien tai vuosikymmenien aikana, Valonen sanoo.

Monissa tapauksissa turmaan joutunut on ollut liikkeellä tai veden ääressä yksin. Mahdollisen auttajankin oma toimintakyky on Valosen mukaan voinut olla huono niin, että apua on jouduttu hakemaan kauempaa. Tämä on puolestaan vienyt liikaa aikaa, mikä on voinut olla kohtalokasta turmaan joutuneelle.

Kahdeksan ohjetta kansalaisille

Onnettomuustutkintakeskus päättikin tutkintansa päätteeksi kahdeksan ohjetta, joilla voi välttyä hukkumiskuolemia.

Ohjeet ovat:

– Elä terveellisesti.

– Tunnista omat ja läheisten terveysongelmat sekä ikääntyminen ja ota ne huomioon.

– Huolehdi, että auttamiskykyinen henkilö on lähellä.

– Hanki vene, joka on tukeva ja CE-merkitty.

– Rakenna ranta ja laituri turvalliseksi

– Ota tavaksi käyttää pelastusliivejä jo nuorella iällä.

– Älä mene veteen tai veden äärelle päihtyneenä.

– Tiedä jään paksuus.

Lisäksi Otkes antoi suosituksia myös viranomaisille. Otkes julkisti tutkintansa tulokset keskiviikkona Helsingissä.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Palvelut

Ruokapaikka