Neljä loukkaantui nokkakolarissa Porissa, kolme ulosajossa Rovaniemellä – Kannuksessa tulipalon sammutustyöt radan vieressä jatkuvat, raideliikenne osin palautunut

Juhannusaaton menoliikenne rauhoittui perjantai-iltapäivään tultaessa Suomen päätieväylillä, kertoo Fintrafficin tieliikennekeskus. Menoliikenne ei kuitenkaan perjantaina sujunut täysin vailla ongelmia.

Keski-Pohjanmaalla Kannuksessa hälytettiin palavasta rakennuksesta 25 metrin päässä pääradasta perjantaina ennen neljää iltapäivällä. Junaradan vieressä sijaitseva vanha kaupparakennus tuhoutui tulipalossa, pelastuslaitokselta kerrottiin.

Sammutustöiden uskottiin jatkuvan iltaan asti. Junaliikenne jouduttiin runsaan savun takia keskeyttämään yli tunnin ajaksi, minkä takia muutama juna myöhästyi. Osa raiteista saatiin kuitenkin käyttöön illalla kuuden aikaan. Tulipalosta ei koitunut henkilövahinkoja.

Valtatiellä 4 tapahtui Mäntsälän kohdalla kolmen henkilöauton ketjukolari noin kello 11 aikaan aamupäivällä. Keski-Uudenmaan pelastuslaitoksen mukaan kukaan ei loukkaantunut onnettomuudessa vakavasti, mutta pelastustyöt jonouttivat hetkellisesti liikennettä vajaan tunnin verran.

Neljä ihmistä loukkaantui Porissa kahden auton nokkakolarissa puoli yhden jälkeen iltapäivällä Vaasantiellä. Satakunnan pelastuslaitoksen mukaan toisessa autossa oli kolme ihmistä, toisessa pelkkä kuljettaja. Kaikki osalliset toimitettiin jatkohoitoon, ja pelastuslaitos tutkii onnettomuuden syitä poliisin kanssa. Onnettomuuden raivaustyöt eivät häirinneet enää liikennettä kello 14 jälkeen.

Rovaniemellä kolme ihmistä loukkaantui Kemintiellä ulosajossa noin kello 13.30 iltapäivällä. Lapin pelastuslaitoksen päivystävän palomestarin mukaan henkilöauto ajautui Muurolan eteläpuolella toistaiseksi tuntemattomasta syystä ulos tieltä ja törmäsi kuuseen.

Yksi autossa olleista pääsi omin voimin ulos, mutta pelastuslaitos joutui purkamaan autoa saadakseen kuljettajan ja matkustajan ulos. Ensihoito toimitti kaikki autossa olleet tarkastettaviksi. Pelastus- ja raivaustyöt olivat Kemintiellä ohi puoli kolmen jälkeen iltapäivällä.

Vilkkain päivä torstaina

Juhannusaaton menoliikenne tyyntyi Fintrafficin mukaan odotetusti perjantaina.

Perjantai-iltapäivällä noin kello 14.30 jälkeen suurimmat Etelä-Suomen väylät olivat jo rauhalliset. Aamupäivällä kello 11 aikaan teillä oli tavanomaisen arkipäivän verran liikennettä.

Vilkkaimmillaan juhannuksen menoliikenne oli eilen torstaina. Pahimmat ruuhkapiikit nähtiin kello neljään mennessä iltapäivällä, jonka jälkeen liikenne alkoi rauhoittua.

Paluuliikenteessä piikki puolestaan näkyy juhannussunnuntaina. Tuolloin jonoutumista voi tapahtua tieliikennekeskuksen mukaan aamupäivästä iltaan saakka.

Ratatöitä viikonlopun yli

Juhannus aiheuttaa muutoksia myös bussien ja junien aikatauluihin. Perjantain ja maanantain välillä tehdään lisäksi runsaasti junaliikenteeseen vaikuttavia ratatöitä. Väylävirasto kertoo, että liikennekatkot on pyritty ajoittamaan niin, että niistä olisi mahdollisimman vähän haittaa matkustajille.

Tuttuun tapaan keskikesän juhla vaikuttaa myös eri palveluiden aukioloaikoihin. Kauppojen aukioloaikojen vapautumisen myötä kaupat voivat itse päättää, miten ne ovat auki juhannuksena.

Noin 800 S-ryhmän kauppaa pitää ovensa auki juhannuspäivänä. Osa kaupoista on auki sunnuntain aukioloaikojen mukaan, osa vielä suppeammin.

Myös K-ryhmän kaupat ovat samalla tavalla auki totuttua enemmän. Kauppakeskuksissa sijaitsevat kaupat ovat kuitenkin kiinni.

Alkon liikkeet ovat aattona auki vain kello 9–12, ja juhannuspäivän ne ovat kiinni.

---

Työryhmä: Mira Kokko, Eetu Halonen, Elise Aaltonen, Markku Uhari, Tuukka Tervonen

Mainos: Mediatalo Keskisuomalainen

Mainos: Mediatalo Keskisuomalainen

Vaalimainoksesi mukana bussimatkoilla ja aamupalapöydissä

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Palvelut

Ruokapaikka