Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Yle: VR maksaa asiakkaille juhannuksen junakaaoksesta korvauksia – näin paljon niiden arvioidaan yhtiölle maksavan

Pääradan ratatöiden myöhästyminen Lempäälässä aiheutti merkittäviä ongelmia juhannuksen paluuliikenteeseen. Tällä hetkellä VR:ltä arvioidaan, että asiakkaille maksetaan korvauksia yhteensä noin 200 000 euroa, kertoo Yle.

Yhtiöltä kerrotaan, että asiakkailta on tullut tuhansia junalippujen korvauspyyntöjä ja niiden käsittely on vielä kesken. Myöhästyneissä junissa matkusti noin 4 000 ihmistä.

– Olemme saaneet asiakkailta myös erilaisia korvauspyyntöjä muista myöhästymisen aiheuttamista lisäkustannuksista, ja niitä käsitellään yksitellen, kertoo VR:ltä viestinnän asiantuntija Julia Stolp Ylen haastattelussa.

Korvauspyynnöt ratkaistaan tapauskohtaisesti.

Asiakkaille maksettavien korvausten lisäksi junakaaoksesta kertyi maksettavaa esimerkiksi korvaavien bussikuljetusten kustannuksista sekä henkilökunnan ylityökorvauksista. Koko junaliikenteen häiriön kokonaiskustannukset tulevat yhteensä nousemaan useisiin satoihin tuhansiin euroihin.