Suomeen viime yönä hiipinyt ukkosrintama on pikkuhiljaa siirtymässä kohti Venäjää, kertoi Ilmatieteen laitos.
– Sade- ja ukkoskuurot alkavat painottua idän suuntaan. Kuuroja tulee vielä jonkin verran, mutta ne keskittyvät Päijänteen itäpuolelle, päivystävä meteorologi Juha Jantunen kertoi STT:lle.
Sunnuntain vastaiseksi yöksi melkein koko maan ennustetaan jo olevan poutainen.
Puoleenpäivään mennessä Suomessa oli havaittu 8 700 salamaniskua. Tämän vuoden päiväkohtaisen salamaennätyksen (9 600 maasalamaa) rikkoutumista ei Jantusen mukaan enää tarvitse jännittää.
– Päivän mittaan salamointi on ollut hillitympää eikä edes 9 000 salamaniskua ole tullut vielä täyteen. Niitä tulee vielä hajanaisesti, pääosin Päijänteen ympäristössä, Jantunen sanoi noin kello viiden aikaan lauantaina.
Lämpötilat ovat etelässä olleet tänään noin 20–24 asteen paikkeilla ja pohjoisessa suunnilleen 15–20 astetta. Tänään helleraja ylitettiin Suomessa vain kahdella mittauspisteellä: Heinolassa ja Lappeenrannassa.
Heinolan Asemantauksen mittausasemalla mitattiin toista päivää putkeen päivän kuumin lukema. Tänään Asemantauksen mittarin lukema kipusi 25,3 asteeseen. Eilen se ylitti Suomen ainoana 30 asteen rajan.
Sähkökatkoksia etenkin idässä
Tänään voimassa ovat olleet myös varoitukset rajusta ukonilmasta ja rankkasateista Kokkola–Kajaani-akselin eteläpuolella. Sateet ovat paikoittain olleet voimakkaita ja tuuli navakkaa.
Päivän kiivaimmat tuulennopeudet mitattiin aamutuimaan idässä. Siilinjärvellä tuuli tuiversi aamuseitsemän aikoihin 20,2 metriä sekunnissa ja Liperissä pari tuntia myöhemmin 19 metriä sekunnissa.
Sademääristä runsain mitattiin niin ikään Pohjois-Savossa. Rautavaaralla kertyi viimeisen 12 tunnin aikana Jantusen mukaan lähes 33 millimetriä vettä.
– Ukkossateilla nämä ovat hyvin tavanomaisia lukemia. Silloin 30 milliä vettä räpsähtää helposti.
Pohjois-Karjalan ja Koillis-Savon alueella sähkönsiirrosta huolehtiva PKS Sähkönsiirto kertoi lauantaina alkuillasta, että aamun ukkosrintaman aiheuttamat viat on suurelta osin saatu korjattua. Yhtiön mukaan ukkosrintamaan liittyneet puuskatuulet ja salamointi aiheuttivat sen toimialueella yli 20 keskijänniteverkon vikaa sekä 50 pienjännitevikatehtävää.
Suurimmat vahingot jakeluverkolle syntyivät Enossa, jossa sähkölinjojen päälle kaatui runsaasti puita.
Luvassa perinteistä kesäsäätä
Huomiselle Ilmatieteen laitos ennustaa suurimpaan osaan maata poutaa. Jantusen mukaan sateen todennäköisyys on suurin Uudeltamaalta Etelä-Karjalaan ulottuvalla alueella.
– Suurimmassa osassa maata lämpötila on 18:n ja 22 asteen välillä, Lapissa on hieman vilpoisempaa. Yli 25 asteen lämpötiloja ei huomenna mittailla.
Maanantaina sää on Jantusen mukaan suuressa osassa maata kesäinen ja lämpötila voi nousta yli 25 asteen.
– Ensi viikolla välillä paistaa aurinko ja välillä tulee vettä. Aika tavanomainen suomalainen kesäsää. Ei tarkoita vielä syksyä, vaan lämpötila nousee reiluun 20 asteeseen eteläisessä ja keskisessä Suomessa, Jantunen summaa.